Laivayhtiöt huutavat valtiota apuun matkustajien kaikottua – "Pelkkä rahdin kuljettaminen ei kata kustannuksia"

Suomesta Ruotsiin ja Viroon liikennöivät laivayhtiöt ovat hätää kärsimässä matkustajien kaikottua koronaviruksen takia. Viking Linen seitsemästä aluksesta vain kolme on tällä hetkellä liikenteessä, ja Tallink Siljan seitsemästä Suomesta käsin liikennöivästä aluksesta on samoin vain kolme liikenteessä.

Molemmat yhtiöt ovat lopettaneet liikennöinnin Helsingin ja Tukholman välillä, ja muillakin reiteillä liikennettä on vähennetty.

Matkustajalaivareitit ovat Suomen huoltovarmuuden kannalta elintärkeitä, sillä matkustajien ohella laivoilla kulkee rekka-autojen kyydissä huomattava osa Suomeen tulevasta rahdista.

Viking Linen tiedotusjohtajan Johanna Boijer-Svahnströmin mukaan yhtiön matkustajamäärä on pudonnut lähes nollaan ja laivoilla kulkee tällä hetkellä lähinnä vain rahtia. Tämän vuoksi yhtiön kannattavuus on painunut miinukselle, ja se on lomauttamassa henkilökuntaansa.

– Myös muita kustannuksia yritetään pienentää kaikin tavoin. Tilanne on erittäin vakava, Boijer-Svahnström sanoo.

Viestintäjohtaja Marika Nöjdin mukaan tilanne Tallink Siljalla on samankaltainen.

– Laivojen operointi on siinä määrin arvokasta, että pelkkä rahdin kuljettaminen ei kata kaikkia kustannuksia mitä siitä syntyy, Nöjd sanoo.

Tallink Siljalla on leikattu kuluja muun muassa siirtämällä Turku–Tukholma-reitin alukset Turun ja Kapellskärin väliselle reitille, joka on hieman lyhyempi. Kun aluksilla ei enää juuri kulje matkustajia, ei alusten tarvitse kulkea Tukholmaan asti.

Uudellakin reitillä liikenne saattaa loppua, jos kannattavuus on miinusmerkkistä, Nöjd varoittaa. Liikeyritys ei voi toimia hyväntekeväisyyspohjalta, vaikka kyseessä olisikin kansallisen huoltovarmuuden kannalta elintärkeä reitti.

”Merikuljetuksille ei ole vaihtoehtoa”

Viestintäjohtajien mukaan Tallink Silja ja Viking Line ovat molemmat keskustelleet Huoltovarmuuskeskuksen kanssa laivareittien tukemisesta, jotta liikennettä ei tarvitsisi kokonaan lopettaa.

Boijer-Svahnström toivoo, että päätös laivaliikenteen tukemisesta tehtäisiin jo lähipäivinä, sillä nykyisellään tilanne on kestämätön.

Huoltovarmuuskeskuksen toimitusjohtaja Tomi Lounema vahvistaa, että varustamoiden kanssa on neuvoteltu liikenteen tukemisesta, mutta hän ei halua arvioida tukipäätösten aikataulua.

– Uskon, että pystymme nopeassa tahdissa löytämään ratkaisut siihen että rahtiliikenne voidaan turvata, Lounema sanoo.

– Valtiolla on intressi turvata, että tarvittava kuljetuskapasiteetti löytyy.

Lounema ei halua vielä arvioida, millä tavoin valtiovalta voisi varustamoita tukea.

– Meidän täytyy löytää sellainen kokonaisuus, että kumipyörärahti pääsee kulkemaan Suomesta ja Suomeen. Paketti selviää vasta, kun asiasta on neuvoteltu ja sovittu.

Louneman mukaan on selvää, että Suomen täytyy pitää rahtireitit avoinna sekä Viron että Ruotsin suuntaan.

– Suomen materiaalihuoltoa ei voida turvata millään muulla. Merikuljetuksille ei ole vaihtoehtoa, Lounema summaa.

Lue myös:

    Uusimmat