Lahtelainen Jenni kertoo sairastavansa koronaa nyt kolmannen kerran – kertoo MTV:lle, mikä oire jäi pysyväksi

Tapaus ei ole ainutkertainen. Nyt lahtelainen Jenni Virtanen kertoo sairastuneensa kolmannen kerran koronaan.

23-vuotias Virtanen on esittänyt MTV Uutisille kuvakaappaukset Omakannastaan, joista ilmenee positiiviset testitulokset kahdesta Suomessa tehdystä koronatestistä. 

Virtanen sanoo tämän lisäksi sairastaneensa ensimmäisen koronavirustaudin 2020 joulukuussa asuessaan Espanjassa. Tästä tartunnasta hänellä ei ole esittää virallista dokumenttia, mutta tartunnasta on maininta ensimmäisen Suomessa todetun koronatartunnan Omakanta-kertomuksessa. 

Oksentelua ja kuumetta

Virtasen mukaan ensimmäinen sairastettu koronatauti kesti vain muutaman päivän, ja hän vietti sairauden ajan omaehtoisessa karanteenissa.

– Oli alkuun oksentelua ja kuume nousi aika korkealle. Oli myös nenän tukkoisuutta ja lihaskipuja.

Seuraavan kerran Virtanen sairastui koronavirukseen Suomessa syksyllä 2021. 

– Kuulin, että olen altistunut ja menin testiin. Se oli positiivinen. Sieltä sanottiin, että tästä tulee kuuden kuukauden immuniteetti. 

Puoli vuotta osoittautui kuitenkin turhan optimistiseksi arvioksi.

– Nyt eletään tammikuuta, ja nyt sitten pamahti se kolmas.

Virtanen arvioi, että sairastaa tällä hetkellä koronan omikronmuunnosta, koska taudin oireet ovat lieviä. Tartunta on todettu muutama päivä sitten.

Virtanen uskoo, että sairasti koronan deltavariantin viime syksynä. Näin hänellä olisi mahdollisesti jo kolme eri muunnosta sairastettuna.

– Se oli minulla tosi paha. Minulla on astma, joten se varmaan vähän vaikuttaa asiaan. Oli kuumetta monta päivää, keuhkot olivat tosi kipeät ja olin älyttömän voimaton.

Hajuaisti on kadoksissa

Virtanen kertoo, että koronan takia myös hänellä on hajuaisti kärsinyt merkittävästi.

– Jotain vahvoja tuoksuja haistan, mutta esimerkiksi kaikki hajuvedet haisevat käsidesille tai alkoholille. Joissain ruuissa on makuvääristymiä edelleen.

Virtanen kertoo, että ei ole ottanut rokotteita koronavirusta vastaan, vaikka THL ja tilastot kertovat rokotteen olevan tehokkain tapa suojautua viruksen aiheuttamalta vakavalta taudilta.

– Minua ei ole rokotettu, eikä minua rokoteta. Luotan vahvasti siihen, että kehoni oma immuniteettijärjestelmä oppii vielä suojautumaan tätä tautia vastaan.

Lue myös:

    Uusimmat