Lähes joka neljännellä suomalaissynnyttäjällä raskausdiabetes: "Tärkein syy on ylipaino"

Lähes joka neljännellä synnyttäjällä todettiin Suomessa raskausdiabetes vuonna 2018, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Kaikkiaan synnyttäjiä oli reilut 47  000, joten raskausdiabetes oli yli 11 000 naisella.


–  Raskausdiabeteksen tärkein syy on ylipaino. Lisäksi synnyttäjän ikä vaikuttaa raskausdiabeteksen riskiin. Ylipainoisten tai lihavien synnyttäjien osuus on kuitenkin kasvanut kaikenikäisillä synnyttäjillä, toteaa THL:n tutkimuspäällikkö Maarit Leinonen tiedotteessa.

Äidin raskauden aikaisen diabeteksen esiintyvyyttä ja diabeteksen lääkehoitoa on selvitetty THL:n, Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskuksen Fimean ja Kelan yhteisessä tutkimushankkeessa.

Tiedotteen mukaan ylipainoisten tai lihavien osuus synnyttäjien osuus on kasvanut seitsemän prosenttiyksikköä vuodesta 2006 vuoteen 2018. Heitä oli vuonna 2018 yli 38 prosenttia synnyttäjistä.

Raskausdiabeteksen merkittävin seuraus on sikiön liikakasvu eli makrosomia. Makrosomia lisää sekä lapsen että äidin synnytysvaurioita, aiheuttaa sikiön hapenpuutetta ja lisää vastasyntyneellä syntymään liittyviä komplikaatioita. Raskausdiabetes lisää myös äidin riskiä sairastua tyypin 2 diabetekseen tulevaisuudessa.

Todettujen raskausdiabetestapausten määrään vaikuttaa myös taudin seulonnan tehostuminen. Raskausdiabetes diagnosoidaan kahden tunnin glukoosirasituskokeella, joka tehdään nykyisen Käypä hoito -suosituksen mukaan lähes kaikille odottajille raskausviikoilla 24–28.

Yhä useammalla synnyttäjällä diabetes jo ennen raskautta


Myös ennen raskautta todetun diabeteksen esiintyvyys synnyttäjillä on noussut. Diabetesta sairastavien synnyttäjien osuus oli 1,1 prosenttia vuonna 2018.

Äidin raskauden aikaisen diabeteksen hoito on tärkeää. Sen tavoitteena on hyvä sokeritasapaino läpi raskauden.

–  Entistä useampi synnyttäjä tarvitsee raskausaikana diabetekseen lääkehoitoa ja entistä useampi insuliinin ja muun diabeteslääkkeen yhdistelmää, Leinonen kertoo.

Raskautta edeltävä diabetes ja alkuraskauden huono sokeritasapaino lisäävät sikiön ja vastasyntyneen merkittävien synnynnäisten epämuodostumien riskiä. Perinteisesti diabeteksen hoitoon raskausaikana on käytetty insuliinia. Insuliini vaatii kuitenkin toistuvia pistokertoja ja saattaa lisätä raskaudenaikaista äidin painonnousua.

Suun kautta otettavan metformiinin käyttö raskauden aikaisen diabeteksen hoidossa ainoana lääkkeenä onkin selvästi yleistynyt viime vuosina.

Tutkimushankkeen aineistoa on juuri päivitetty vuosien 2017–2018 raskaus- ja synnytystiedoilla. Hankkeen aineisto päivitetään kahden vuoden välein, eli seuraavan kerran se tehdään vuoden 2022 syksyllä.

Lue myös:

    Uusimmat