Lahden MM-kisoissa voi ensi talvena pahoittaa mielensä

Lahdessa jo 7. hiihdon MM-kisat 2:02

Ensi vuonna Lahdessa järjestettävien hiihdon MM-kisojen valmistelut ovat jo hyvässä vauhdissa, ja Suomen 100-vuotisjuhlien kunniaksi niihin on panostettu erityisen paljon. MM-kisat järjestetään Lahdessa jo seitsemättä kertaa.

Avajaisjuhla vietetään 22. helmikuuta 2017 Lahden torilla. Juhlissa on mukana noin 1500 esiintyjää ja 500 avustajaa. Esiintymässä ovat muun muassa Sinfonia Lahti ja Päijät-Hämeen alueen kuoroista koostettu suurkuoro.

– Luvassa on myös kiinnostavia artistinimiä, mutta loput käsikirjoituksen nyansseista jätän myöhempään tiedotukseen, kertoo avajaisten taiteellinen johtaja Hannu Kella.

Ohjelmaa koko perheelle

Lahden kisoissa on ensimmäistä kertaa tarjolla erityisiä teemakatsomoita. Lapsiperheille on tarjolla Röllin talvimaa, jossa voi yhdistää talvisen reippailun ja MM-kisojen seuraamisen.

Katsoja voi ostaa lipun myös Mielensäpahoittajan kisakatsomoon, jossa voi aistia perinteisen tyylin tunnelmaa. Katsojilta odotetaan yhdessä kirjailija Tuomas Kyrön kanssa ideoituun katsomoon teeman mukaista pukeutumista, ja ruutuvihko kannattaa varata mukaan väliaikojen merkitsemistä varten.

Myös tarjoilut katsomossa ovat teeman mukaiset.

– Sinne tulee vanhan ajan tulosnäytöt, siellä saa Viri-kaakaota, Jaffaa, Pilsneriä, munkkia, hernekeittoa, mustikkakeittoa, luettelee MM-kisojen ruokahuollossa mukana olevan Casseli Oy:n projektipäällikkö Janne Komppula.

Doping piirsi pitkän varjon Lahden edellisille MM-kisoille vuonna 2001, mutta nyt ollaan avaamassa uutta aikakautta.

– Vaikka doping laski niiden kisojen päälle varjon, olen kuitenkin sitä mieltä, että ne olivat hienoimmat kisat mitä on järjestetty, Hannu Kella sanoo.

Pohjoismaisten hiihtolajien MM-kisat järjestetään Lahdessa 22.2.-5.3.2017. 

Lue myös:

    Uusimmat