Mainos

Lahden kokoomus ilmoitti Orpoa dildoksi parjanneen PS-valtuutetun listalleen – puoluesihteeri ESS:lle: Vaaliehdokkuus ei todennäköinen

Kokoomuksen puoluesihteeri Janne Pesonen ei pidä todennäköisenä lahtelaisen perussuomalaisvaltuutettu Kalle Aaltosen kuntavaaliehdokkuutta kokoomuksen listalla, kertoo Etelä-Suomen Sanomat.

Lahden kokoomus ilmoitti tänään Aaltosen olevan heidän kuntavaaliehdokaslistallaan. Perussuomalaiset olivat ESS:n mukaan hylänneet tämän ehdokkuuden luottamuspulan vuoksi.

Pesonen toteaa Twitterissä, että Aaltosta ei ole vielä nimetty puolueen ehdokkaaksi, eikä Pesonen usko häntä nimettävän. Aiemmin Aaltonen oli toivottanut Aaltosen aiemmin tervetulleeksi Facebook-päivityksessä, mutta kertoi poistaneen päivityksen Aaltosen taustojen tultua hänen tietoonsa.

ESS:n tietojen mukaan Aaltonen on ollut räväkkä hahmo. Hänelle on muun muassa toistuvasti huomautettu valtuutetun arvovallalle sopivasta puhetavasta. Hän on sosiaalisessa mediassa esimerkiksi sanonut silloiselle sisäministeri Petteri Orpon vaikuttavan ”ihan täydeltä dildolta” ja haistatellut Suomen Punaiselle Ristille.

Perussuomalaisten valtuustoryhmä päätyi antamaan tälle joulun alla 2015 kirjallisen huomautuksen epäasiallisesta kielenkäytöstä ja esiintymisestä sosiaalisessa mediassa.

ESS:n jutussa hänen kerrotaan tehneen kuitenkin lukuisia aloitteita, joista osa on myös johtanut toimiin. Häntä kuvaillaan jutussa valtuutettuna oman tiensä kulkijaksi.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.