Lahden kammohypystä ikävä seuraus: itävaltalaisen urheilijan vammat paljastuivat sairaalassa

Ylipitkän hyppynsä alastulossa Lahden Salpausselällä loukkaantuneen itävaltalaisen yhdistetyn urheilijan Mario Seidlin polvilumpiosta on löytynyt murtuma.

Seidl hyppäsi sunnuntaina yhdistetyn kisan mäkiosuudella hurjan 136 metrin ponkaisun, jonka korkealta laskeutuneessa alastulossa hän kuitenkin loukkaantui.

Maahan makaamaan jäänyt itävaltalainen kuljetettiin paareilla pois mäkimontusta ja ambulanssilla sairaalaan jatkotutkimuksiin. Kurier-lehden mukaan Seidlin oikean jalan polvilumpiossa on havaittu murtuma. Itävallan maajoukkueen lääkärin mukaan polven perusteellisempi tutkimus tehdään kotimaassa. Silloin myös selviää, onko polvessa muutakin vammaa.

Seidlilla on pitkä loukkaantumishistoria. Hänen polvensa ristisiteet ovat repeytyneet kahdesti, minkä lisäksi hän on viime vuoden kärsinyt autoimmuunisairaudesta. Seidl palasi lähes vuoden poissaolon jälkeen maailmancupin kisoihin tammikuussa.

Lue myös:

    Uusimmat