Lähde: Mestarien liiga kokemassa jättimäisen muutoksen – suurseurojen kuilu muihin kasvamassa jättimäiseksi

Euroopan jalkapalloliitto Uefan ja sen suurimpien seurojen edustajat ovat kertoneet viime aikoina neuvotelleensa Mestarien liigan tulevaisuudesta. Vaihtoehtoja on kerrottu olevan useita, mutta New York Timesin tietojen mukaan vain yhtä suunnitelmaa työstetään.

Jos suunnitelma toteutuu, Mestarien liiga muuttuu pienen eliittiseurojen ryhmän hallitsemaksi kilpailuksi. Lehden saamien dokumenttien mukaan se jättäisi 32 avoimesta paikasta vain neljä Euroopan 55 kansallisen sarjan kesken jaettavaksi.

Ehdotettujen muutosten yllä leijuva keskustelu on tietojen mukaan herättänyt eripuraa ja asettanut kansallisia liigoja omia jäseniään vastaan.

Dokumenttien mukaan muutoksia olisi suunniteltu jo yli vuosi, ja ne ovat merkittävämpi uhka kansallisille sarjoille ja suuremmalle osaa joukkueista kuin aiemmin tiedettiin.

Jos muutokset hyväksytään, kansallisten kilpailujen arvo muuttuisi lähes merkityksettömäksi. Euroopan suurseurojen ja satojen muiden joukkueiden välille kasvaisi aiempaa syvempi kuilu.

Maiden sarjojen edustajille esiteltiin "uudelleen järjestetyt eurooppalaiset turnaukset" tällä viikolla.

Uusi turnausmuoto alkaisi vuonna 2024 ja 21 parasta joukkuetta 32:sta varmistaisi automaattisesti paikkansa seuraavalle kaudelle.

Tämä takaisi seuroille myös kymmenien miljoonien lisätulot TV-rahoista kansallisiin kilpailijoihin verrattuna. Tämä tekisi pienempien seurojen joukkueen rakentamisesta Mestarien liigaan riittävälle tasolle entistä vaikeampaa.

Lehden tietojen mukaan muutosta ajavat vahvimmin suurseurat Espanjasta ja Italiasta. Seurat perustelevat muutosta taloudellisen varmuuden lisäämisellä.

Lue myös:

    Uusimmat