Lääkärit eivät ottaneet äidin huolta todesta – pariston nielaissut 5-vuotias pääsi leikkaukseen vasta puolen vuoden oireilun jälkeen: "En voi uskoa, että tyttäremme on edelleen hengissä"
Shaylah nielaisi nappipariston, joka ei poistunutkaan hänen elimistöstään. Lopulta paristo leikattiin – puolen vuoden ja pitkällisen oireilun jälkeen, kertoo uutismedia 9 News.
Kirra Carmichaelilla on 5-vuotias tytär Shaylah. Eräänä päivänä tyttö nielaisi pienen nappipariston äitinsä tietämättä. Koska tytön kurkku oirehti, äiti epäili kuukausien ajan, ettei kaikki ollut kohdillaan.
– Shaylah valitti jatkuvasti kurkkukipuaan ja hänestä tuntui kuin ruoka ei menisi kurkusta alas, Kirra kuvailee tyttärensä oireita.
Koska syöminen tuntui hankalalta, tytär alkoi tarkemmin valikoimaan, mitä laittoi suuhunsa. Hän laihtui huomattavasti, minkä lisäksi hän oli jatkuvasti väsynyt ja poissaoleva.
Perheenäidin huoli kasvoi entisestään. Hän oli useita kertoja yhteydessä lääkäriin, ja hänet passitettiin tyttärensä kanssa lopulta lastenlääkärin pakeille. Shaylahista otettiin röntgenkuvat joulukuussa, mutta lääkäri ei koskaan soittanut takaisin kuviin liittyen.
Tyttöä ei oltu ottaa sairaalaan – löytö pelästytti jopa lääkärin
Tilanne kuitenkin paheni äkillisesti. Shaylah alkoi oksennella ja hänelle nousi korkea kuume. Äiti vei tyttärensä sairaalaan, jossa he odottivat hoitoa yli 3 tuntia. Kuten aiemminkin, Shaylahin tilanteeseen suhtauduttiin välinpitämättömästi.
– He olivat lähettämässä meitä takaisin kotiin, mutta en suostunut lähtemään. Lopulta he suostuivat ottamaan meidät tarkkailuun yön yli, äiti kertoo.
Kun Shaylah pääsi lopulta lääkärin vastaanotolle nielutestiä varten, lääkäri pyysi tyttöä ottamaan kaulakorunsa pois. Äiti sanoi lääkärille, ettei tytöllä ollut mitään kaulakorua, mikä sai lääkärinkin hätääntymään.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.
– Lääkäri soitti esimiehelleen, joka käski Shaylahin röntgenkuviin välittömästi, äiti kertaa.
Röntgenkuvat hämmensivät. Nappiparisto oli edelleen tytön ruokatorvessa – vielä puolen vuoden jälkeen! Koska nappiparisto oli ollut ruokatorvessa niin kauan, sen ympärille oli alkanut kasvaa kudosta.
Tapaus olisi voinut päättyä toisinkin: "Kaikki lapset eivät ole niin onnekkaita"
Shaylah leikattiin 2,5 tuntia kestäneessä nukutusleikkauksessa Monashin lastensairaalassa kuluneella viikolla. Tyttö saattaa tarvita vielä verensiirron, sillä hän menetti paljon verta.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.
Hänen hoitonsa jatkuvat vielä leikkauksesta toipumisen jälkeenkin, sillä tytön täytyy olla jonkin aikaa putkiruokinnassa. Lisäksi hänen kurkkuaan tulee voimistaa kaiken tapahtuneen jälkeen.
Perheenäiti oli leikkauksen jälkeen sekä huojentunut että tavallaan myös pettynyt. Shaylahia tai hänen äitinsä puheita ei tahdottu ottaa todesta missään vaiheessa.
– Kun äiti sanoo, että jokin on vialla, lääkäreiden tulee kuunnella ja tehdä lisää testejä, äiti huomauttaa.
– En voi uskoa, että tyttäremme on edelleen hengissä. Kaikki lapset eivät ole niin onnekkaita, hän jatkaa.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.
Uutissivusto 9 News kertoo esimerkkinä vuonna 2015 sattuneen tapauksen, jossa eräs perheenäiti epäili, että hänen tyttärensä oli niellyt jotain sopimatonta.
Hän kävi tyttärensä kanssa kolme kertaa lääkärissä, mutta kerta toisensa jälkeen heidät passitettiin kotiin antibioottien kanssa. Neljännellä lääkärikäynnillä tyttö olikin yltä päältä veressä ja niin huonossa kunnossa, ettei mitään ollut enää tehtävissä.
Lue kaikki uusimmat lifestyle-aiheiset artikkelit!
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää