Laaja huumejuttu Oulussa toi 15:lle vankeustuomiot – poliisin arvio: Takavarikoitujen huumeiden katukauppa-arvo jopa 2 miljoonaa

Oulun käräjäoikeus tuomitsi perjantaina 15 henkilöä vankeusrangaistuksiin laajassa huumejutussa. Oikeus katsoi, että jutun päätekijät toimivat osana järjestäytynyttä rikollisryhmää.

Käräjäoikeus katsoi, että päätekijöiden Oulusta vuokraama asunto oli hankittu käyttöön pelkästään huumekauppaa varten ja asunto oli siten rikoksentekoväline.

Oikeus määräsi tuomitut menettämään yhteensä 30  000 euroa asunnon arvioituna arvona.

Lisäksi oikeus määräsi rikoksella hankittuna hyötynä menetettäväksi yhteensä yli 200  000 euroa.

Poliisi on aiemmin arvioinut, että takavarikoitujen huumeiden arvo katukaupassa olisi ollut noin 1,5–2 miljoonaa euroa.

Suurin yksittäinen takavarikko tehtiin viime kesäkuussa, kun poliisi löysi kotietsinnässä lähes sata kiloa erilaisia huumausaineita oululaisesta asunnosta.

Takavarikkoon päätyi viime kevään ja alkukesän mittaan hasista, amfetamiinia, kokaiinia ja ekstaasitabletteja.

Osa tuomioista ehdollisia

Pisimmän tuomion, yhdeksän vuotta vankeutta, sai Ali Haidar Mohammed Mohammed, 27.

Hän syyllistyi käräjäoikeuden mukaan törkeään huumausainerikokseen, laittomaan tuontitavaraan ryhtymiseen sekä toisen vahingoittamiseen soveltuvan esineen hallussapitoon.

Alhassan Yusuf Abedalrazeq Mustafa, 32, tuomittiin kuuden vuoden ja 10 kuukauden vankeuteen törkeästä huumausainerikoksesta.

Hussein Salad Hadi Al-Tamini, 24, sai kuusi vuotta vankeutta niin ikään törkeästä huumausainerikoksesta.

Alexander Pavel Tapani Airaksinen, 26, tuomittiin kolmen vuoden ja yhdeksän kuukauden vankeuteen törkeästä huumausainerikoksesta ja ampuma-aserikoksesta.

Ryan Rukeratabaro, 19, sai kaksi ja puoli vuotta vankeutta törkeästä ja perusmuotoisesta huumausainerikoksesta.

Lyhyemmistä vankeustuomioista osa on ehdollisia. Lisäksi kaksi henkilöä tuomittiin sakkoihin.

Poliisi on tutkinut rikoskokonaisuutta alkuvuodesta lähtien. Käräjäoikeudessa jutun käsittelyyn varattiin seitsemän istuntopäivää.

Juttua päivitetty kello 16.48.

Jutun pääkuva vaihdettu kello 16.43.

Lue myös:

    Uusimmat