Saksalaisvalmistaja kiusoittelee legendaarisen mallin paluulla – voisiko tämä olla totta?
Opel on julkaissut näköhermoja kutkuttelevaa kuvamateriaalia tähän päivään tuodusta Manta-konseptista.
Monet muistelevat lämmöllä 1970-luvun alussa esiteltyä Opel Manta -pikkusporttia; tuota takavetoista väkkärää, joka tuotiin markkinoille kilpailemaan Ford Caprin kanssa.
Mantaa valmistettiin aina vuoteen 1988 asti, ja sillä on edelleen paikkansa monen suomalaisenkin autoharrastajan sydämessä.
Nyt Opel on väläyttänyt legendaarista mallinimeä uuden konseptiautonsa myötä. Opel ei vielä antanut pienintäkään vihjettä siitä, onko Manta palaamassa markkinoille, mutta saahan sitä toivoa.
Konseptin koko hirviömäinen nimi on Manta GSe ElektroMOD, ja se kuvastaa sitä, miltä tähän päivään tuotu klassikkomalli voisi näyttää suorituskykyisenä sähköautona.
Elektro-sanan saksankielinen kirjoitusasu on kunnioituksenomainen nyökkäys Opelin tänä vuonna 50 vuotta täyttävälle Elektro GT -sähköautokonseptille.
Paljoa ei Opel vielä suostunut henkiin heränneestä Mantasta paljastamaan, mutta jäämme odottamaan lisätietoja – ja elättelemään toiveita.
Lähde: Opel
Uusimmat
-
13:05
O.C.-sarjan tekijöiltä yllättävä paljastus – päätähden kyllästyminen teinidraamaan peitettiin erikoisella tavalla: "Meidän oli otettava se huomioon luovasti"
-
13:02
Pertti oli tuomassa Nokian kännyköihin ominaisuutta, joka mullisti pelin: "Hullun rohkeutta"
-
12:58
Eero Hirvonen nousi hiihto-osuudella – jäi kauden parhaastaan
-
12:54
Filippiinit huolestui yli 135 kiinalaisaluksesta rannikollaan
-
12:47
Häikäisevä suomalaistulos maratonilla – Camilla Richardsson murskasi Suomen ennätyksen
-
12:19
Suomalaisnaisilla karmaiseva tulos viestissä – vain Kazakstan jäi taakse
-
11:51
Helmareiden pelaajan gaalailta venähti – ulos maajoukkueesta
-
11:41
Time-lehti valitsi Aki Kaurismäen Kuolleet lehdet -elokuvan vuoden parhaaksi
-
11:35
Junaliikenne sekaisin Etelä-Saksassa
-
11:31
Helena Petäistön kolumni: Modernin ajan Metternich – kukaan ei ole saavuttanut Kissingerin jälkeen vastaavaa statusta
-
11:30
Putous-juontaja Niina Lahtinen paljastaa hankalimman asian pestissään – eikä se ole pokan pitäminen
-
11:20
Miksei kenenkään puhelinnumero ole 040 123 4567? Tällainen on logiikka kännykkänumeroiden taustalla
-
11:17
Norjan supertähden vauhti on romahtanut – asiantuntija ei usko selitystä
-
11:07
Kolmivuotias päätyi matkalaukkuhihnalle lentokentällä – vaarallinen matka tallentui kameroihin Chilessä
-
11:00
Eero Hirvoselta vahva loikka – säilytti saumat palkintopallille
-
10:35
Kohu velloo kuningas Charlesin ja prinsessa Catherinen ympärillä – Harryn ja Meghanin reaktiota odotetaan: "Hiljaisuus on korvia huumaavaa"
-
10:22
Miesten välisestä seksistä aiheutunut verenluovutusrajoitus poistuu huomenna
-
10:15
Hiihtoa vaivaava ilmiö ärsyttää ruotsalaisia – suoraa kritiikkiä kilpailijoille: "Voimme yhtä hyvin lopettaa"
-
10:13
KSML: Kuskin ohitusyritys vastaantulevien ohituskaistalla johti turmaan Viitasaarella – pieni lapsi loukkaantui vakavasti
-
10:02
Aselepo päättyi, Israel kertoo yli 400 iskustaan Gazaan – MTV seuraa sotaa
-
Lataa lisää