Mainos

Kyproksen johtajat aloittavat neuvottelut

Kyproksen kreikkalaisten ja turkkilaisten johtajat aloittavat tänään Yhdysvalloissa neuvottelut, joissa pyritään löytämään ratkaisu saarivaltion 23 vuotta kestäneeseen jakoon.

YK:n pääsihteeri Kofi Annan avaa neuvottelut, joiden odotetaan kestävän sunnuntaihin asti ja jatkuvan toisella kierroksella Genevessä ensi kuussa.

Kyproksen kreikkalaisten presidentti Glafkos Klerides sanoi ennen neuvottelujen alkua niiden olevan oiva mahdollisuus "vaihtaa näkemyksiä eräistä pääasioista ja sopia ehkä seuraavan kokouksen asialistasta. Turkkilaisjohtaja Rauf Denktashin mukaan nyt käynnistyvät neuvottelut pitäisi rajata vain tunnusteluihin.

Kypros on ollut jakautuneena vuodesta 1974, kun turkkilaiset joukot valtasivat saaren pohjoisosan. Kyproksen kreikkalainen johto on kansainvälisesti tunnustettu ja vain Turkki on tunnustanut pohjoisosan turkkilaishallinnon.

Kyproksen kreikkalaiset haluaisivat kiistaan ratkaisun, joka perustuisi vallanjakoon, jossa kummallekin osapuolelle myönnettäisiin rajoitettu autonomia ja vahva keskushallinto saisi laajemman vallan. Turkkilaisia miellyttäisi enemmän valtioliitto, joka hoitaisi yhdessä vain ulko- ja turvallisuuspolitiikan.
(STT-Reuter)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.