Kynsilakka pois yhdellä pyyhkäisyllä – ilman asetonia!
Kynsilakan poistaminen ei voisi käydä helpommin. Uskoisitko, että vanhan kuluneen lakan saa pyyhkäistyä pois ilman kynsilakanpoistoainetta?
Kynsilakan poistoon tarvitaan vain pullollinen kirkasta päällyslakkaa. Levitä kerros lakkaa vanhan lakkakerroksen päälle niin, että koko kynsi peittyy. Anna lakan asettautua muutaman sekunnin ajan. Pyyhi seuraavaksi lakka esimerkiksi käsipaperilla pois.
Salaisuus piilee siinä, että tuore lakkakerros sekoittuu vanhaan lakkakerrokseen. Lakasta tulee taas nestemäistä, joten sen pois pyyhkiminen käy helposti ilman hankaamista. Kuvittele, että pyyhkisit juuri lakkaamasi kynnen lakat pois heti levittämisen jälkeen – märkä lakka pyyhkiytyy silloin helposti pois.
Myös mikä tahansa värillinen lakka tai esimerkiksi pohjalakka ajaa saman asian, mutta kirkas lakka ei vahingossakaan värjää kynsinauhoja, joten sopii tarkoitukseen parhaiten.
Niksiä kannattaa kokeilla myös matkalla. Ainakaan ei tarvitse pelätä kynsilakanpoistoaineen valumista laukkuun.
Lähde: Good Housekeeping
Uusimmat
-
23:49
Wagner-pomo Prigozhin raivoaa Venäjän puolustusministeriölle Moskovan väitetyistä drone-iskuista – MTV seuraa sotaa
-
23:04
Ihminen löytyi kuolleena järvestä Nurmeksessa
-
22:59
Nämä kesätyöntekijät työskentelevät ruokapalkalla – Salmensuun tilan lehmät toimivat maisema-apulaisina
-
22:48
Putin: Ukraina yrittää pelotella venäläisiä lennokki-iskuilla – "Presidentin työpäivä alkoi aikaisin"
-
22:22
Venäjä sulkee Suomen toimipisteet Murmanskissa ja Petroskoissa – suurlähettiläs kutsuttiin puhutteluun
-
22:06
Amazon-verkkokaupan perustaja Jeff Bezos ja Lauren Sánchez juhlivat kihlaustaan huippukalliilla viinillä
-
22:01
Jan Vapaavuori ottaa kantaa venäläisten olympiajatkoon: "Ehdot niin tiukat ettei Venäjä halua itsekään osallistua"
-
21:59
Z-symbolit vilahtelevat Kosovossa: Venäjä seuraa tyytyväisenä tapahtumia, jotka voivat näyttäytyä EU:n epäonnistumisena
-
21:26
Humalaisen isän pahoinpitelemät 7- ja 9-vuotiaat pakenivat rappuun ja soittivat hätänumeroon – isän mukaan koko juttu oli huuhaata ja poliisit rasisteja
-
21:16
F1-asiantuntijialta tyly viesti Monacossa flopanneelle Sergio Perezille – vertasi omaan kokemukseensa Mika Häkkisen kanssa
-
21:02
Johnny Deppin nilkka murtui – joutuu siirtämään musiikkikokoonpanonsa kolmea kiertuepäivää
-
20:58
Emil Ruusuvuori venyi trillerin voittoon Ranskan avoimissa!
-
20:57
Yhdysvaltain ulkoministeri Blinken: "Uskon Ruotsin olevan Naton jäsen lähiviikkoina"
-
20:21
Ruoka, asuntolaina, auto vaihtoon – näillä keinoilla Johannan kahdeksanhenkinen perhe säästi menoistaan hintojen noustua
-
20:17
Ruotsalaisen Wilman ohje ei mennyt perille – tatuoija kämmäsi nolosti
-
20:05
Daniil Medvedevin karu putki jatkuu Ranskan avoimissa – karsija kyykytti venäläispelaajaa
-
20:05
Suomalaislahjakkuus tähyää vielä yhtä mestaruutta nuorten arvokisoista
-
20:00
Salkkarit-hahmo raivostuu kumppanilleen: "Saisinko edes joskus päättää itse"
-
19:47
Satakunnan Kansa: Kuusikymppistä lääkäriä epäillään lapsikaappauksesta
-
19:40
Jarmo Kekäläisellä yksi vaihtoehto vähemmän – lähde: Juuse Saroksen NHL-seura vaihtaa päävalmentajaa
-
Lataa lisää