Kymmenet norjalaiset saavat Teslalta muhkean 13 000 euron korvauksen – heräävätkö muutkin vaatimaan samaa?
Tänä päivänä auton toimintoja on mahdollista muuttaa rajustikin pelkällä ohjelmistopäivityksellä. Mikäli päivitys kuitenkin muuttaa auton ominaisuuksia asiakkaan näkökulmasta huonompaan suuntaan, voi autovalmistaja olla heikoilla jäillä.
Kalifornialainen sähköautovalmistaja Tesla on hävinnyt Norjassa nostetun kanteen. Vastapuolella oli 30 norjalaista asiakasta, jotka olivat tyytymättömiä autoihinsa tulleeseen muutokseen.
Taustalla on Teslan Model S:n ja Model X:n vuosina 2013–2015 valmistettujen 85 kilowattitunnin akustolla varustettuihin yksilöihin vuonna 2019 jakama ohjelmistopäivitys, jolla valmistaja muutti akuston käyttäytymistä.
Sähköauton akusto ei kanteen mukaan latautunut päivityksen jälkeen enää yhtä nopeasti kuin ennen yhtiön omilla Supercharger-pikalatureilla, eikä myöskään yhtä piripintaan kuin aiemmin. Joissain tapauksissa auton toimintamatka kutistui päivityksen jälkeen jopa 65 kilometrillä.
Teslan mukaan kyse oli auton akuston suojelemisesta, mutta oikeus ei sähköautovalmistajan päätä paijannut, vaan määräsi sen maksamaan jokaiselle 30 asiakkaalle hieman yli 13 000 euroa kullekin.
Oikeus katsoi, että Tesla yritti välttyä kantamasta lakisääteistä vastuutaan.
Voi käydä vieläkin kalliimmaksi
Teslan pelkona – ja ihan perusteltuna sellaisena – lienee tässä vaiheessa se, että muutkin kyseisillä malleilla ajavat asiakkaat, joita on Norjassa noin 10 000, heräävät tämän seurauksena vaatimaan vastaavia korvauksia, vaikka eivät alkuperäiseen kanteeseen osallistuneetkaan.
Ohjelmistopäivitys ei myöskään muuttanut vain norjalaisten autojen toimintaa, joten Tesla voi saada kimppuunsa Norjan ennakkotapauksesta innostuneita lakimiehiä myös muualla maailmassa.
Lue myös: Näin moni sähköautoilija palasi takaisin polttomoottoriin – tulotasollakin vaikutti olevan väliä
Lähteet: Nettavisen, Electrek, The Verge
Uusimmat
-
23:57
Israel iski Länsirannan Tulkarmin pakolaisleirille
-
22:35
Conor McGregor sekoili Lontoossa – lupaa touhulle ei ollut
-
22:32
Aasianherhiläiset saapuivat Slovakiaan – laji vaaraksi koko Euroopalle
-
22:16
Olli Jokinen kommentoi pelaajansa dramaattista loukkaantumista
-
22:15
Stranger Things -tähden ja Jon Bon Jovin pojan hääkuvat julki!
-
22:14
Vähintään kymmeniä kuollut lauttaonnettomuudessa Nigeriassa
-
22:04
Huoli Lähi-idästä kiristi tunnelmia – öljyn hinta kiipesi liki viisi prosenttia
-
21:38
Leijonat-herkkupala myytiin saman tien loppuun – MM-kisaliput hupenevat
-
21:11
Hissijoukkue nousee Veikkausliigaan
-
21:10
Mikä tyyli! Tällaisena et ole Rita Behmiä nähnyt
-
20:59
Olli Jokisen Timrån ottelu keskeytettiin – raastavat tuskanhuudot kaikuivat kaukalosta
-
20:48
Alkukauden komeetta SaiPa syöksähti tappioputkeen
-
20:42
Iranissa paniikki: Salamurhista tunnetun Mossadin pelätään soluttautuneen ylimpään johtoon
-
20:35
Poliisitehtävän syy Venäjän suurlähetystössä selvisi
-
20:29
MTV:n kirjeenvaihtaja Mari Karppinen sai Yhdysvaltain kansalaisuuden – "Yllättävän suuri hetki"
-
20:09
Zlatan Ibrahimovic paljasti melkoisen syntymäpäivälahjan – hinta hipoo miljoonaa
-
20:03
290 000 euroa kahden vuoden vankeudesta ei riitä Liberia-sotarikosjutussa vapautetulle – "Ei kohtuullista"
-
20:01
Tuija Pehkonen yrittää pyristellä pois vanhemmiltaan oppimasta mentaliteetista: "Aina ei tarvitse tehdä, tehdä ja tehdä"
-
19:29
Poliisilla tehtävä Venäjän suurlähetystöllä – virkavalta porttien sisäpuolella
-
19:13
Mies pelasti olympiamitalisti Dianan, 19, keskellä verilöylyä – kylmäävä kuvaus raitiovaunussa alkaneesta tappamisesta: "Valahdin kalpeaksi"
-
Lataa lisää