Kymmenet Suomen edustustot eri puolilla maailmaa järjestävät itsenäisyyspäivän vastaanoton virtuaalisesti tänä vuonna.
Kokeiluun osallistuu yli neljäkymmentä edustustoa eli noin puolet kaikista.
– Testaamme sekä tapahtuma-alustaa että uutta tapaa juhlia. Tavoitteena on, että Suomi erottuisi joukosta digitaalisuuden edelläkävijänä ja sopeutuvaisena uuteen heittäytyjänä, sanoo ulkoministeriön sisältö- ja viestintäasiantuntija Hanna Öunap tiedotteessa.
Lue myös: Lotta ja pappa valmistautuvat innolla itsenäisyyspäivän TV-esiintymiseensä: "Pappa täällä takapenkillä ihmettelee, että on tällaiseen hienoon lähetykseen kutsuttu"
Edustustoille on luotu omat itsenäisyyspäivätapahtumansa virtuaaliseen maailmaan. Ympäristönä on mallinnettu Helsingin Lonnan saari, josta näkyy pääkaupungin rantaviiva.
– Vieraat liikkuvat tässä 360-asteen maailmassa itsenäisesti ja katsovat sinne sijoitetuilta videoilta esimerkiksi edustuston päällikön tervehdyksen, musiikkikappaleita sekä kevyitä esittelyjä suomalaisesta arkipäivästä ja luonnosta. Keskustelu hoituu chatissa, ja terveiset voi jättää sähköiseen vieraskirjaan, tiedotteessa kerrotaan.