Kuvat: Supertähti Johnny Depp ja Hollywood Vampires villitsivät Helsingin

Alice Cooper esiintyy kesäkuussa Helsingissä superkokoonpanon kanssa 0:37

Johnny Deppin luotsaama Hollywood Vampires esiintyi sunnuntaina 10. kesäkuuta Helsingissä. 

VIDEO: Alice Cooper esiintyy kesäkuussa Helsingissä superkokoonpanon kanssa

Elokuvamaailman supertähti Johnny Depp saapui esiintymään Hollywood Vampires -yhtyeensä kanssa Helsingin Kaisaniemessa 10. toukokuuta. Yhtyeessä vaikuttavat Deppin lisäksi muun muassa Alice Cooper sekä Aerosmith-yhtyeen kitaristi Joe Perry.

Depp on viime aikoina herättänyt huolta riutuneen ulkonäkönsä takia. Laihtuneen oloinen näyttelijä kuvattiin 3. kesäkuuta jakamassa nimikirjoituksia Berliinissä posket lommolla.

Näyttelijän lähipiirin mukaan syytä huoleen ei kuitenkaan ole. Miehen on spekuloitu laihduttavan uutta roolia varten, mikä on elokuvamaailmassa varsin yleistä.

Deppin lähipiiristä on myös arveltu, että tiukka kiertueaikataulu ja kova juhliminen vaikuttaa näyttelijän terveyteen negatiivisesti.

Helsingissä näyttelijä esiintyi energisesti ja vaikutti hyväntuuliselta.

Lue myös:

    Uusimmat