Kuvat San Bernardinosta – ammuskelu verisin sitten Sandy Hookin

Kalifornialaiseen vammaispalvelukeskukseen tehty hyökkäys on yksi Yhdysvaltojen verisimmistä sitten Sandy Hookin ammuskelun.

Yhdysvaltojen Connecticutissa nuori mies ampui Sandy Hookin ala-asteella 26 ihmistä, joista 20 oli lapsia joulukuussa 2012.

Viime yönä Suomen aikaa ainakin 14 ihmistä sai surmansa hyökkäyksessä vammaispalveluja tarjoavaan keskukseen San Bernandinossa. Ampumisesta epäillyistä kaksi kuoli tulitaistelussa poliisin kanssa, minkä lisäksi yksi henkilö on otettu kiinni.

Poliisin mukaan on mahdollista, että hyökkäykseen liittyy vielä useampia ihmisiä. Poliisi on tehnyt kotietsinnän asuntoon Redlandsin alueella Etelä-Kaliforniassa, kertoo CNN. Tutkinta liittyy aiempaan joukkoampumiseen viereisessä San Bernardinon kaupungissa.  

Poliisipäällikkö Jarrod Burguan on kertonut paikalliselle medialle, että vammaispalvelukeskuksen tapahtumassa oli jonkinlainen riita ennen ammuskelun alkamista, mutta on vielä epäselvää liittykö se ampujiin.  

Yhdysvalloissa on ollut tänä vuonna 350 joukkoammuskelua, muistuttaa uutistoimisto Reuters. Suurin osa ammuskeluista on yhden ihmisen toteuttamia. San Bernardinossa ampujia oli ainakin kaksi. 

Lue myös:

    Uusimmat