KUVAT: Muusikko Tuure Kilpeläiselle 4000 euron palkinto

Laulaja Vieno Kekkonen ja laulaja-lauluntekijä Tuure Kilpeläinen palkittiin maanantaina Kullervo Linnan Säätiön palkinnoilla.

4000 euron palkinto myönnetään vuosittain kotimaisessa viihdemusiikissa ansioituneille. Palkinnot luovutettiin maanantaina Helsingissä.

Tuure Kilpeläisen todettiin etsineen hyviä tarinoita ja rytmejä suomalaisesta ja maailman musiikista. Kilpeläisen tunnettuja hittejä ovat muun muassa kappaleet Valon pisaroita, Ystävänpäivä ja Eloon!

– Laulajana ja musiikintekijänä palkittu Tuure Kilpeläinen on romantikko ja idealisti, mutta toisaalta hyvin maanläheinen, säätiön puheenjohtaja Maarit Niiniluoto perusteli.  

Vieno Kekkosen palkinto tuli pitkästä urasta suomalaisen iskelmämusiikin hyväksi. Kekkonen aloitti uransa jo 1950-luvulla. Hän esiintyy yhä Suomessa ja ulkomailla yhdessä Pirkko Mannolan ja Marjatta Leppäsen kanssa.

– Vieno Kekkonen on kuin Suomi itse, sellaisena kuin kaikki sitä kaipaavat, sanoi Niiniluoto. 

Säveltäjä Pekka Laine sai puolestaan Ilpo Hakasalo -palkinnon populaarimusiikin esittämisestä. 

Lue myös

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja