KUVAT: Kesko tuo liikenteeseen uuden jättirekan - pituutta 34 metriä

Kesko tuo maanteille uuden pitkän matkan rekan. Rekalla on pituutta 34 metriä ja sen massa täydessä kuormassa on 90 tonnia.

Keskon mukaan Ekorekalla saadaan kuljetettua tavaraa jopa kaksinkertainen määrä normaalia enemmän.

– Kuljetusten aiheuttamat hiilidioksidipäästöt ovat yksi toimintamme merkittävimmistä ympäristövaikutuksista. Tällä ratkaisulla pienennämme myös päästöjä. Olemme laskeneet, että Ekorekalla saamme vähennettyä jopa 600 Vantaan ja Oulun välistä kuljetuskertaa vuosittain, kertoo Ruokakeskon logistiikkayhtiön Keslog Oy:n toimitusjohtaja Mika Salmijärvi.

Rekka tulee liikennöimään Ruokakeskon Vantaan keskusvarastojen ja Oulun jakelualueen Kempeleen terminaalin välisessä runkoliikenteessä.

Liikennöintiin on Trafin määräaikainen poikkeuslupa. Kokeilu kestää vuoden 2019 loppuun. Päätökset jatkosta tehdään saatujen kokemusten perusteella.

– Mahdollistamme poikkeusluvilla uusien ajoneuvoratkaisujen testaamisen liikenteessä. Kokeilujen kautta toivotaan löytyvän turvallisia ja tehokkaita ratkaisuja, jotka parantavat logistista kilpailukykyä pitkällä aikavälillä, kertoo hanketta ohjaamassa ollut Liikenteen turvallisuusviraston Trafin Yksikön päällikkö Otto Lahti.

 Tällä hetkellä täysperävaunuyhdistelmän maksimipituus on Suomessa 25,25 metriä.

Lue myös:

    Uusimmat