Kuvaan olympiavoittajan kanssa – Suomipop-tähti loksautti leuat avauskisassaan: "Miten sinä noin pystyit vetämään?"

Olympiaunelmasta puhunut Suomipopin tähtijuontaja Janne Saarinen säväytti heti ensimmäisessä virallisessa ohjaskelkkailukilpailussaan Norjan Lillehammerissa.

27-vuotiaan Saarisen tammikuussa juontama Suomipopin lähetys otti kierroksia, kun hän alkoi pohtia, missä lajissa voisi olla mahdollisuuksia olympialaisiin. Saarinen puntaroi kelkkailua, ja pian mentiin lujaa. Saarinen ilmoitti puhelun Suomen kelkkailuliiton puheenjohtajalta ja valmentajalta Jani Tilvikseltä saatuaan tähtäävänsä olympialaisiin ensimmäisenä suomalaisena kelkkailijana ja suuntasi pikaisesti ensimmäisiin kelkkailuharjoituksiinsa Latvian Siguldaan Suomen kelkkailumaajoukkueen mukana. 

Saarinen onnistui jo helmikuun lopussa Suomen maajoukkuekarsinnassa ja selvitti paikkansa tänä viikonloppuna Norjan Lillehammerissa käytyyn Nordic Cupiin, jossa oli Norjan, Ruotsin, Tanskan ja Suomen lisäksi saksalaiskilpailijoita, mukaan lukien ohjaskelkkailun kolminkertainen olympiavoittaja ja 14-kertainen maailmanmestari Felix Loch.

Pidemmän olympiamatkan ohella kilpailuohjelmassa oli myös lyhyempi sprinttimatka, johon Saarinen osallistui ja sijoittui kaksi kisalaskua tehtyään neljänneksi, pykälän Manu Orpanan taakse. Osallistujajoukko matkalla ei ollut suuri, ja ohjaskelkkailijoita oli Lillehammerissa ylipäätään kisaamassa lajimuodon kaikki luokat mukaan laskien 21.

Saarista hymyilyttää, että hän sai ehjän päivän ja onnistui laskuissaan.

– En olisi ajatellut, että menee näin hyvin, kun olin saanut kymmenkunta laskua alle ennen tätä viikkoa. Lyhyen matkan kisa näköjään sopi minulle hyvin, mies kertoo puhelimitse.

Silti:

– Olen aina urheillut ja ollut helvetin kilpailuhaluinen. Lähdin tietenkin voittamaan, enkä minä tähän tyydy. 

Myös näyttelijänä työskentelevä Suomipopin juontaja ei kaihda mainita matkansa alkuvaiheilla unelmaa viiden renkaan kisoista Italiassa 2026.

– Kyllä tämä luo kivaa fiilistä, kun alkaa ajatella, että mitä lähemmäs olympialaisia mennään, sitä paremmin pitäisi kulkeakin. Nämä ovat hyviä välietappeja, joissa tankataan bensaa koneeseen ja katsotaan, paljonko oli matkaa kohteeseen.

Saarinen pohtii retorisesti, tulisiko ohjaskelkkailun sprinttimatkasta jossain vaiheessa olympiamatka. 

– Toivottavasti, koska se kulkee, mutta jos ei, pitää mennä näillä säännöillä. Sitten vain pikkuhiljaa ylemmäs ja ylemmäs lähtötasanteella.

Pidemmällä matkalla Lillehammerissa Suomen Walter Vikström sijoittui yhdeksänneksi ja Pietari Sillasto yhdenneksitoista.

"Tuli ihmettelyä ja sen jälkeen tuli lisää ihmettelyä"

Suomi operoi kelkkailussa resurssejaan myöten lilliputtina, joten hengen on oltava sitäkin tiiviimpi, ja sitä se kuultavasti onkin.

– Isommat maat huutelevat meille, ja heitettiin just läppääkin, että ne painelevat isoilla rekoillaan ja on kunnon anturaa mukana. Me laitamme kaikki munat yhteen koriin, hyppäämme pieneen pakettiautoon ja laitamme sinne kelkat päällekkäin. Naurua se aiheuttaa, mutta niin pitkään kuin kisoissa pärjäämme, kaikki on ihan hyvin, Saarinen veistää.

Hän oli Lillehammerin viikonlopun aikana paljon tekemisissä ruotsalaisten kanssa ja sai heiltä neuvoja. Ne tulivat tarpeeseen, sillä Saarisella ei ollut aikatauluista ja protokollista minkäänlaista ennakkokäsitystä.

– Kaikki oli uutta minulle. Muun muassa se, miten pitää mennä punnitukseen ja ai että kelkkakin pitää punnita. Ja kelkat pitää siirtää ulos tietty aika ennen starttia, koska ne terät saavat olla maksimissaan +1-asteisia. Tässä oppii kaikkea uutta.

Ja muut oppivat Saarisesta. Suomalainen onnistui yllättämään muut mallikkailla laskuillaan.

– Tuli ihmettelyä ja sen jälkeen tuli lisää ihmettelyä. Aluksi ihmettely on sitä, että "mitä sinä nyt tänne tulet", ja laskun jälkeen se ihmettely on sitä, että "miten sinä noin pystyit vetämään".

– Sitä he ovat koko ajan sanoneet, että urheilutausta paistaa vahvasti. Se mahdollistaa tuollaisia tuloksia nopeasti, aktiivisesti kuntosalilla harjoitteleva ja nuorempana muun muassa jalkapalloa, futsalia sekä hiihtoa harrastanut Saarinen kertoo.

"Sydämen ainakin osittain vienyt"

Kelkkailukausi on nyt Saariselta paketissa, ja hän ounastelee alkavansa treenata ennen syksyllä alkavaa uutta sesonkia erilaisella, kelkkailua priorisoivalla ohjelmalla.

– Ei ole tosin tietouttakaan siitä, mikä on aikataulu syksyllä. Sellainen kun selkenee, voi alkaa järjestellä muitakin asioita.

– Mutta kyllä tämä on selkeästi jollakin tapaa miehen sydämen ainakin osittain vienyt. Tiedät, että jos on joku rakkaus, on se sitten ihminen tai asia, kyllä siihen aina aikaa löytyy, jos vain tarpeeksi paljon haluaa.

Saarinen harmittelee, ettei ole pääsemässä kesällä treenaamaan itse laskemista, mutta "yritetään tehdä kaikki sillä tavalla, että syksyn tullessa kaikki on valmista ja tiptop".

– Ehkä eniten vaatii se, että yritän järjestää elämän sillä tavalla, että on mahdollista treenata paljon ja saada toistoja sisään. Sitä nuo sanoivat, että norjalaiset, ruotsalaiset ja saksalaiset laskevat melkein 400–500 laskua enemmän vuoden aikana. Sen verran antaa eteen, tekniikkansa kehittämisestä mielivä Saarinen sanoo.

Salkkarit-tähdet Irina Vartia ja Janne Saarinen mukana Blondi tuli taloon -näytelmässä 1:52
Tiesitkö? Janne Saarinen on tähdittänyt myös Blondi tuli taloon -näytelmää.

Lue myös:

    Uusimmat