Mainos

Kuva: Suomen kallein raha huutokaupataan Oulussa – kolmen markan setelin lähtöhinta huimat 25 000 euroa

Erittäin harvinainen kolmen markan seteli vaihtoi omistajaa viimeksi vuonna 2016 huutokaupassa Helsingissä. Kyseinen kolmen markan seteli tunnetaan myös nimellä valkoinen kotka. Huutokauppa pidetään Oulussa 30. maaliskuuta

Markkojen painaminen aloitettiin vuonna 1860. Rahoja painettiin ensin Pietarissa, ennen kuin siirryttiin Helsinkiin.

Tuolloin Suomi oli vielä Venäjän autonominen alue. Venäjä kävi silloin Krimin sotaa ja siihen aikaan tarvittiin paljon käteisrahaa. Asia korjattiin painamalla lisää rahaa.

– Ihmiset eivät enää luottaneet setelirahaan, kolikkoraha oli silloin heidän mielestään arvokkaampaa. Suomessakin rahanvaihto johti käteisrahan puutteeseen. Siinä vaiheessa aika oli kypsä sille, että Aleksanteri II antoi asetuksen, jolla Suomi pääsi painamaan omaa rahaansa ja nimeksi valikoitui markka. Ensimmäiset tulivat ulos vuonna 1860, kertoo Oulun numismaattisen kerhon huutokaupanhoitaja Tero Kontiokari.

Kyseinen myynnissä oleva seteli on vuodelta 1866.

– Näitä tunnetaan kolme kappaletta. Tämä kyseinen seteli on ainoa tunnettu kappale, joka on kaupan. Hyvin harvinainen seteli on siis kyseessä.

Valkoinen kotka on harvinaisin

Vuonna 1860 syntyi kolmenlaisia kolmen markan seteleitä. Keisari oli määrännyt alun perin asetuksella, että seteliin tulee painaa Venäjän keisarillinen kotka valkoisena kohopainantana.

Käytännössä se osoittautui huonoksi ratkaisuksi, koska kotka hävisi näkyvistä lähes kokonaan. Tämän jälkeen keisari määräsi, että valkoinen kotka pitää korvata mustalla kotkalla, kuten venäläisissäkin seteleissä. Jo painettuihin seteleihin, joissa oli valkoinen kotka, lisättiin lisäpainantana musta kotka.

– Tämä valkoinen kotka on näistä harvinaisin, sitten on lisäpainettu musta kotka. Mustat kotkat voi tunnistaa vain sarjanumeron perusteella. Valkoisen kotkan tuntee siitä, että se kotka puuttuu, niin kuin tässä tapauksessa.

Kontiokari pitää epätodennäköisenä, että vanhoja seteleitä yritettäisiin nykyään väärentää.

– Koko rahahistorian ajanhan rahaa on väärennetty. Mutta nämä kolme olemassa olevaa kolmen markan seteliä ovat olleet jo kauan tunnettuna sarjanumeroidensa perusteella. Aika vaikeaa olisi yrittää väärentää tällaista. Jos uusi kappale tulisi tietoon, se kävisi kyllä monenlaisen tarkastuksen läpi.

Myös väärennökset itsessään ovat keräilykohteita, varsinkin aikalaisväärennökset. Jossakin tapauksissa väärennökset voivat olla jopa arvokkaampia, kuin alkuperäiset. Jos väärentäjä jää kiinni, kaikki tehdyt kappaleet kerätään pois. Näin ollen, jos jokunen jää jäljelle, ovat ne hyvin harvinaisia.

Hyvä sijoituskohde

Setelin pohjahinta huutokaupassa on 25 000 euroa. Viimeksi seteli myytiin hurjaan lähes 60 000 euron hintaan.

– Kyllä tämän kaikki numismaatikot haluavat itselleen. Aika hyvinhän nämä arvotavarat säilyttävät hintansa. Kun joku sanoo, että tuolla hinnallahan saisi jo kesämökin niin minä vastaan, että eipä tarvitse huolehtia nurmikon leikkuusta ja lumitöistä. Tämän voi vain laittaa kassakaappiin odottamaan sitä hetkeä, kun siitä haluaa luopua.

Kyseinen seteli on periaatteessa venäläinen, koska Suomi oli tuolloin vielä Venäjän vallan alla. Tämän vuoksi raha voi herättää kiinnostusta myös itänaapurimme puolella.

Kontiokari ei uskalla arvioida, millä hinnalla raha myydään tällä kertaa.

– Tähän mennessä setelistä tehdyt ennakkokyselyt viittaavat siihen, että setelin tuleva omistaja tulee pitämään sitä itsellään kauan. On siis hyvin mahdollista, että seteliä ei tulla kauppaamaan pitkään aikaan.

Laatuluokkia on tässä tapauksessa kymmenen ja seteli on laatuluokassa kaksi, eli toiseksi huonoimmassa. Seteli on silti ikäänsä nähden todella hyvässä kunnossa.

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja