Äärimmäisen harvinaista kolmen markan "kotkaseteliä" on säilynyt vain kolme kappaletta – tältä näyttää yksi yli 150-vuotiaista erikoisuuksista, ja se on nyt esillä Helsingissä

64 000 euroa! Superharvinainen kolmen markan seteli myytiin ennätyshintaan Oulussa 0:21
Huippuharvinainen kotkaseteli huudettiin maaliskuun lopulla Oulun setelihuutokaupasta 64 000 euron hintaan Kansallismuseon kokoelmiin.

Vuodelta 1886 peräisin olevia valkoisella kotkavaakunalla varustettuja kolmen markan seteleitä on säilynyt vain kolme kappaletta. Yksi niistä on nyt esillä Kansallismuseon kokoelmissa.

Yhden ja kolmen markan seteleiden painaminen aloitettiin vuonna 1860. Koska Suomi oli vasta saanut oman rahayksikkönsä, setelit oli tarkoitettu vain väliaikaisratkaisuiksi siihen asti, kunnes metallirahojen valmistus saatiin käyntiin.

Seteleissä oli valtiollisena tunnuksena kotkavaakuna, joka painettiin vaalealle pohjalle värittömämä koholeimana. Kuluessa kotka muuttui hiljalleen näkymättömäksi, museo kertoo.

Vuonna 1866 väritön leima korvattiin mustalla painetulla kaksoiskotkalla. Valkoisella kotkalla varustettuja vuoden 1866 kolmen markan seteleitä säilyi vain muutamia, koska vanhanmallisten seteleiden liikkeesenlasku lopetettiin ja pankin hallussa oleviin seteleihin lisättiin musta vaakuna.

Kyseistä seteliä on sanottu myös "Suomen kalleimmaksi rahaksi", sillä museo huusi sen itselleen 64 000 eurolla maaliskuussa.

Kansallismuseon mukaan Valkoinen kotka -seteli on esillä 24. kesäkuuta asti.

Lue myös:

    Uusimmat