Kuukausia Helsingin Rautatientorilla ollut Suomi Ensin -mielenosoitus poiki kymmeniä rikosepäilyjä

Helsingin Rautatientorin viimetalvinen Suomi Ensin -mielenosoitus poiki noin 30 rikosepäilyä, jotka liittyvät väkivaltaiseen ekstremismiin, kertoo sisäministeriö. Äärikansallismielisten Suomi Ensin -mielenosoittajien tekemiksi epäillyt rikokset olivat muun muassa eriasteisia pahoinpitelyitä. Tiedot käyvät ilmi sisäministeriön tänään julkaisemasta Väkivaltaisen ekstremismin tilannekatsauksesta.

Väkivaltainen ekstremismi tarkoittaa sitä, että väkivallan käyttö, uhkaaminen tai kannustaminen perustellaan aatemaailmalla.

Suomi Ensin -aktivistit kokoontuivat Helsingin keskustassa viime vuoden helmikuussa sen jälkeen kun turvapaikanhakijat olivat aloittaneet Suomen maahanmuuttopolitiikkaa vastustavan mielenosoituksen. Mielenosoitukset olivat ensin Kiasman aukiolla, mistä poliisi siirsi molemmat ryhmät Rautatientorille. Kesäkuun lopussa poliisi määräsi mielenosoitukset poistumaan.

Maahanmuuttovastainen ryhmä aiheutti kuukausien aikana toistuvia järjestyshäiriöitä.

Valtaosa epäillystä väkivaltaisesta ekstremismistä äärioikeiston tekemää

Viime vuoden aikana poliisi tunnisti katsauksen mukaan yhteensä noin sata rikosta, joiden motiiviksi epäiltiin väkivaltaista ekstremismiä. Epäilyistä yli puolet liittyi äärioikeistoon. Noin kolmannes oli uskonnolla perusteltua ekstremismiä ja loput äärivasemmistolaista radikaaliliikehdintää.

Poliisin ilmoittamissa määrissä voi olla hieman epätarkkuutta, sillä tapahtumasta voidaan kirjata yksi yhteinen rikosilmoitus tai jokainen rikosepäily erikseen.

Näkyvin äärioikeistolainen toimija on kansallissosialistinen Pohjoismainen Vastarintaliike (PVL), jonka Pirkanmaan käräjäoikeus määräsi lakkautettavaksi marraskuussa 2017. Päätös ei ole vielä lainvoimainen, sillä PVL ja siihen liittyvä yhdistys ovat valittaneet hovioikeuteen. Hovioikeuskäsittelyn ajankohdaksi on suunniteltu tämän vuoden elokuuta.

Lakkautustuomiossaan käräjäoikeus katsoi, että PVL:n kaltaisen yhdistyksen lakkauttamiselle on pakottava yhteiskunnallinen tarve ja yleinen etu vaatii yhdistyksen lakkauttamista. PVL levittää oikeuden mukaan useisiin tahoihin kohdistuvaa vihapuhetta, luo mielikuvan uhrin asemasta ja kertoo, että väkivalta on oikeutettua itsepuolustusta. Oikeus perusteli lakkauttamista myös sillä, että PVL korostaa tavoitteissaan voimaa ja aggressiivisuutta, hyväksyy väkivallan ja kannustaa siihen.

Kanteen lakkauttamisesta jätti Poliisihallitus.

Lue myös:

    Uusimmat