Kuu kutistuu – tämä siitä seuraa

Maasta katsottuna taivaalla möllöttävä Kuu saattaa näyttää paikalta, jossa ei tapahdu juurikaan mitään, mutta tuore tutkimus osoittaa muuta.

Yhdysvaltain avaruushallinto Nasan rahoittaman tutkimuksen mukaan Kuun ytimen jäähtyminen ja kutistuminen voivat tulevaisuudessa aiheuttaa Kuussa jopa tunteja kestäviä kuujäristyksiä ja maanvyöryjä. 

Ytimen jäähtymisen ja kutistumisen myötä Kuun hauras ulkokuori vetäytyy ja synnyttää sen pinnalle rusinan pintaa muistuttavia uria ja halkeamia.

Mistään nopeasta muutoksesta ei kuitenkaan ole kyse. 

Kuun ympärysmitta on noin 11 000 kilometriä, ja se on kutistunut viimeisen 100 miljoonan vuoden aikana noin 45 metriä ytimen jäähtymisen seurauksena.

Maanvyörymiä kuussa on kuitenkin havaittu jo sinä aikana, kun yhdysvaltalainen Lunar Reconnaissance Orbiter -kuuluotain on ollut kiertämässä sen kiertorataa. Kuun pintaa kartoittava Orbiter laukaistiin avaruuteen vuonna 2009.

Kuukilpa täydessä käynnissä

Monet valtiot ovat kohdistaneet uudestaan katseensa Kuuhun. 

Yhdysvallat on lähettämässä ihmisiä Kuun pinnalle osana Artemis-ohjelmaansa. Venäjä on suunnitellut kosmonauttien laskeutumista Kuun pinnalle jo vuonna 2030. 

Elokuussa Kuuhun laskeutui Intia ja tammikuussa Kuuhun laskeutuneiden maiden joukkoon liittyi Japani.

Nasan tähtäimessä on myös miehitetty tehtävä Marsiin, jossa Kuu olisi kaukaisen reissun välietappi. 

Tutkijoiden mukaan kuujäristysten ja maanvyörymien vaara saattaa kuitenkin vaikeuttaa pitkäaikaisten tukikohtien perustamista Kuussa.

– Riippumatta siitä, mikä näitä järistyksiä aiheuttaa, ne ovat mahdollinen uhka tuleville laskeutumislennoille, sanoi geofysiikan emeritusprofessori Yosio Nakamura Texasin yliopistosta uutiskanava CNN:lle.

CNN:n haastatteleman Kalifornian teknillisen instituutin geofysiikan tutkimusprofessori Allen Huskerin mukaan lyhytkestoiselle kuuvierailulle järistykset ja maanvyöryt eivät ole ongelma.

– On hyvin epätodennäköistä, että suuri kuujäristys tapahtuisi heidän siellä ollessaan. On kuitenkin hyvä tietää, että näitä (järistyksiä aiheuttavia) seismisiä lähteitä on olemassa.

Yhdysvallat on edelleen ainoa maa, joka on vienyt ihmisen kuuhun. Edellisestä matkasta Kuuhun on vierähtänyt kuitenkin jo yli puoli vuosisataa.

Vertaisarvioitu tutkimus julkaistiin Planetary Science Journal -lehdessä viime viikon torstaina.

Lue myös:

    Uusimmat