Mainos

Kuopiossa useita HIV-tartuntoja

Usean ihmisen epäillään saaneen Kuopiossa HIV-tartunnan suojaamattomassa seksisuhteessa tartunnan kantajan kanssa.

Infektiolääkäri Camilla Jokinen Kuopion yliopistollisesta sairaalasta ei osannut perjantaina sanoa, kuinka moni on sairastunut.
-Toistaiseksi ei ole pystytty selvittämään sitä, monenko epäillään saaneen tartunnan. Varmuus asiaan saadaan, kun kaikki kyseeseen tulevat henkilöt on tavoitettu, Jokinen sanoi.

Taudin levittäjiä alle kolme

Jokisen mukaan taudin levittäjiä on alle kolme. Heidän henkilöllisyyttään hän ei paljastanut, kuten ei myöskään mahdollisten tartunnan saaneiden nimiä. Jokisen mukaan jotkut tartuntaa epäilevät ovat ottaneet yhteyttä poliisiin. Hän ei kuitenkaan tiedä, että rikosilmoituksia olisi tehty.

Asia tuli ilmi viime tiistaina, kun eräs Jokiseen yhteyttä ottanut ihminen epäili saaneensa HIV-tartunnan. Siitä lähtien tilannetta ovat selvitelleet Jokinen ja Kuopion terveyskeskus. Tilanteesta on neuvoteltu myös Helsingin kansanterveyslaitoksen asiantuntijoiden kanssa.

Niitä jotka epäilevät saaneensa HIV-tartunnan, kehotetaan hakeutumaan kokeeseen oman paikkakuntansa terveyskeskukseen. Koe on maksuton. HIV-tartuntaan ja sen ehkäisyyn liittyviä neuvoja saa esimerkiksi Suomen Punaisen Ristin plus-pisteestä ja järjestön palvelevasta aids-puhelimesta.

Kondomi paras suojautumiskeino

Asiantuntijat muistuttavat, että kaikissa tilapäisissä sukupuolisuhteissa on käytettävä kondomia. Se on paras suoja tartuntaa vastaan.

On otettava huomioon sekin, ettei nykyinen kumppani välttämättä kerro aiemmista seksisuhteistaan. Jos epäilee saaneensa tartunnan, on vakituisenkin kumppanin kanssa käytettävä kondomia.

Jos tietää sairastavansa HIV-tartuntaa ja levittää sitä suojaamattomassa yhdynnässä, voidaan siitä rangaista tuomioistuimessa.
(STT)

Mainos

Lisää aiheesta

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.