Kuntatyönantajat: Sote-uudistuksesta mojovat lisäkustannukset – tuhansien ihmisten palkka nousisi, vaikka tehtävät eivät muuttuisi

Pärjääkö oma maakuntasi sote-järjestäjänä? MTV otti selvää 6:05
Pärjääkö oma maakuntasi sote-järjestäjänä? (21.6.2020)

Kuntatyönantajien arvion mukaan koko sote-uudistuksen rahoituspohja on vaarassa ilman erillislainsäädäntöä.

Sote-uudistuksessa noin 175 000 työntekijää siirtyy uuden työnantajan palvelukseen. Henkilöstön siirto ja heidän palkkojensa harmonisointi voi synnyttää vuositasolla vähintään 500 miljoonan euron lisäkustannukset, arvioi Kuntatyönantajat.

Kuntatyönantajien mukaan tämä vaarantaa tulevien hyvinvointialueiden ja samalla koko sote-uudistuksen rahoituspohjan. Pahimmillaan hyvinvointialueet voivat joutua tilanteeseen, jossa ne joutuvat leikkaamaan lakisääteisistä palveluista kompensoidakseen valtavat lisäkustannukset.

Tällä hetkellä palkkatasot samoissakin tehtävissä vaihtelevat eri kuntien ja kuntayhtymien välillä, koska jokainen kuntatyönantaja on maksanut tehtäväkohtaista palkkaa oman palkkausjärjestelmänsä mukaisesti.

Lisäkustannukset syntyvät, jos hyvinvointialueiden palvelukseen siirtyvien henkilöiden palkat harmonisoidaan niin sanottuun kärkipalkkaan. Tällöin työntekijöiden siirto nostaisi tuhansien ihmisen palkkaa, vaikka heidän työtehtävänsä pysyisivät ennallaan.

Hallituksen esityksessä on arvioitu, että palkkaharmonisaation synnyttämät lisäkustannukset jäävät vuositasolla noin 60 miljoonaan euroon, jos palkat harmonisoidaan keskimmäiseen palkkaan eli mediaaniin. Sen sijaan jos palkat harmonisoidaan korkeimman kymmenyksen mukaan, vuosikustannukset nousevat peräti 560 miljoonaan euroon.

Pienemmät lisäkustannukset näyttävät epätodennäköisiltä, sillä harmonisaatiosta on syntynyt jo oikeuskäytäntöä, huomauttaa Kuntatyönantajat. Ammattijärjestöt ovat vaatineet erityisesti laaja-alaisia kuntayhtymiä harmonisoimaan palkat kunkin ammattiryhmän kärkipalkkoihin kahdessa vuodessa.

Koska palkkojen harmonisoinnista ylöspäin on jo tehty oikeudessa ennakkopäätöksiä kuntaliitosten yhteydessä, käytännöstä on vaikea pyristellä irti. Jotta kustannuksia voitaisiin rajata, tarvitaan erillislainsäädäntöä. Nyt eduskunnan käsittelyssä olevassa hallituksen esityksessä sellaista ei ole.

Kuntatyöntantajat on esittänyt mallia, joka rajoittaisi palkkojen yhteensovittamisen aiheuttamia kuluja. Tämä tarkoittaisi, että yhdenkään hyvinvointialueen palvelukseen siirtyvän työntekijän palkkaa ei alennettaisi. Palkat yhteensovitettaisiin mediaanipalkan tasolle vaativuusryhmittäin, mutta tätä korkeampaa palkkaa saavien työntekijöiden palkkataso säilyisi ennallaan. Jo tämä nostaisi sote-henkilöstön yleistä ansiotasoa, huomauttaa Kuntatyönantajat.

Lue myös:

    Uusimmat