Kunta nähdään turvallisena mutta ei kovin rahakkaana työnantajana

Kansalaiset arvioivat, että kunta on työnantajana turvallinen ja työolosuhteet kunnissa ovat hyvät. Kunnallisalan kehittämissäätiön kyselyyn vastanneiden mielestä kunta-alan palkkataso on kuitenkin vaatimaton.

Vastanneet arvioivat myös, että henkilöstön vaikutusmahdollisuudet työhön, mahdollisuudet edetä uralla ja kunta-alan töiden tuottavuus ja tehokkuus ovat kehnonpuoleisia.

Lähes joka toinen vastaaja arvioi, että kunta-alan palkkataso on lähinnä huono. Monet vastaajista katsoivat kuitenkin, että kunta-alan palkkaus on riittävän hyvä.

Kunta-alan työolosuhteita piti erittäin tai melko hyvinä 64 prosenttia vastaajista. Lähes yhtä moni arvioi, että kunta-alan työpaikat ovat varmoja ja pysyviä, ja että sukupuolten tasa-arvo toteutuu hyvin.

Kyselyssä tiedusteltiin myös kunta-alan työntekijöiden näkemyksiä. Kuntatyöntekijät pitivät suurimpina ongelmina palkkausta, mahdollisuuksia edetä uralla ja henkilöstön vaikutusmahdollisuuksia.

Kuntien palveluksessa olevista lähes joka toinen on tyytymätön esimiestyöhön ja johtamiseen.

Kantar TNS:n kyselyyn vastasi yhteensä 1 000 ihmistä. Virhemarginaali on vajaat kolme prosenttiyksikköä suuntaansa.

Lue myös:

    Uusimmat