Mainos

Kumppani kysyi mielipidettä ulkonäöstään, mutta mies ei tajunnut vastata – naiselta väkivaltainen reaktio

3:38
Osaatko riidellä oikein?

Teksasilaisen Laredon poliisilaitoksen mukaan nainen hakkasi avopuolisonsa, koska mies ei vastannut mitään, kun nainen kysyi, oliko hän kaunis. Tapauksesta uutisoi muun muassa 10news.com-sivusto.

Teksasilainen Laredon kaupungin poliisi pidätti 20-vuotiaan Lizeth Guadalupe Ramizerin 10. huhtikuuta, koska hän oli pahoinpidellyt avomiestään. Poliisin mukaan syynä väkivaltaan oli se, että mies ei tajunnut vastata mitään, kun nainen kysyi, oliko hän miehen mielestä kaunis.

Viranomaisten mukaan nainen löi avopuolisoaan useita kertoja. Tiettävästi tapahtumia todisti yksi sukulainen.

The Laredo Morning Times -lehti kertoo, että Laredon poliisi pidätti Lizethin myöhemmin samana päivänä.

Tapahtumia kaksi eri versiota

Pariskunnan kertomukset eroavat toisistaan. Lizeth väittää, että aviomies oli pahoinpidellyt häntä ja yrittänyt kuristaa hänet. Aviomies taas kertoo, että hän oli uhri.

Aviomies kertoo Yahoo-sivustolle, että he olivat olleet elokuvissa, kun Lizeth kysyi, oliko hän kaunis. Mies ei vastannut mitään, koska ei omien sanojensa mukaan kuullut kysymystä. Tämän vuoksi Lizeth suuttui niin pahasti, että heidän piti lähteä kotiin.

Miehen mukaan Lizeth alkoi lyödä häntä jo kotimatkalla. Mies väittää, että nainen jatkoi hakkaamista kotona ja pahoinpiteli myös toista perheenjäsentä, joka yritti rauhoitella tilannetta.

The Laredo Morning Times -sivuston mukaan Lizethiä syytetään pahoinpitelystä ja perheväkivallasta. Nainen voi saada vuoden vankeusrangaistuksen tai 4 000 dollarin, noin 3 500 euron sakot.

Lisää aiheesta
    Mainos
    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja