Kulttileffa 10 Things I Hate About You 25 vuotta! Tiesitkö näitä yllättäviä faktoja?

Legendaarinen teinikomedia 10 Things I Hate About You sai ensi-iltansa vuonna 1999.

Gil Jungerin, 69, ohjaama legendaarinen teinikomedia 10 Things I Hate About You ilmestyi 31. maaliskuuta vuonna 1999, joten tänä vuonna teos täyttää 25 vuotta. Leffa oli Jungerin ohjausdebyytti. 

Karen McCullahin ja Kirsten Smithin yhdessä käsikirjoittama ja William Shakespearen teoksesta The Taming of the Shrew muokattu elokuva seuraa lukiota käyvää Katarina ”Kat” Stratfordia (Julia Stiles), joka on kunnianhimoinen, teräväkielinen erakko, joka pitää maailmaa itsestäänselvyytenä ja haaveilee lähtevänsä West Coastilta Sarah Lawrence Collegeen New Yorkiin.

Kotona ylisuojeleva yksinhuoltajaisä Walter (Larry Miller) vertaa Katia jatkuvasti hänen reippaaseen ja suosittuun pikkusiskoonsa Biancaan (Larisa Oleynik). Katin maailma kääntyy pian päälaelleen, kun Katin luokse saapuu Patrick ”Pat” Verona (edesmennyt Heath Ledger), särmikäs uusi opiskelija, joka saa Katin katsomaan itseensä tavalla, jota hän on epäröinyt pitkään. 

 

– Uskon, että se resonoi samalla tavalla kuin silloin, sillä muotoilin Katin hahmon älykkääksi. Halusin hänen olevan kunnioittamaton. Halusin, ettei hän taivu vertaispaineeseen, johon kaikki teinit taipuvat. En välttämättä halunnut hänen olevan ylimielinen, mutta halusin hänen tietävän, että hän on erityinen, eikä hänen tarvitse todistaa itseään kenellekään, Junger kertoi. 

People haastatteli vuosipäivän kunniaksi Jungeria, joka kertoi kymmenen ehkä yllättävääkin faktaa elokuvasta. 

1. Ohjaaja halusi Heath Ledgerin rooliin ennen kuin edes puhui tämän kanssa

Junger oli ennen Ledgerin tapaamista tutustunut yli 200 mieheen ja casting-osasto luultavasti lähes 2 000 mieheen, mutta sopivaa Patrickia ei tuntunut löytyvän. 

Kuvauksien alkuun oli kolme ja puoli viikkoa, kun Ledger käveli castingiin. 

– Hänellä oli energiaa, joka oli kiistämätöntä, Junger kertoi ajatelleensa ja miettineensä, että jos Ledger vain puhuu englantia, niin hän palkkaa tämän. 

Legder kuoli 28-vuotiaana vuonna 2008 tahattomaan reseptilääkkeiden yliannostukseen.

2. Päärooleihin harkittiin alun perin Katie Holmesia ja James Van Der Beekiä

Katie Holmes ja James Van Der Beek olivat suuria tähtiä Dawson's Creek -sarjassa elokuvan kuvausten alkaessa, ja Junger jopa tapasi heidät varhaisessa vaiheessa Katin ja Patrickin päärooleja ajatellen. 

Junger halusi kuitenkin löytää päärooleihin täysin tuntemattomia henkilöitä, jotka saavat työryhmän innostumaan. 

3. Junger kieltäytyi palkkaamasta murrevalmentajaa Ledgerille

Walt Disney Company oli kysynyt Jungerilta sen jälkeen, kun Ledger oli palkattu, tarvitseeko näyttelijälle palkata murrevalmentaja, jotta hän oppisi puhumaan amerikkaisella aksentilla. Junger ei kuitenkaan ymmärtänyt kysymystä lainkaan, sillä hän piti Ledgerin australialaista aksenttia niin maagisena. 

4. Koreografia tarjottiin auttamaan Stilesia pöytätanssikohtauksessa – näyttelijä kieltäytyi

Junger seurusteli koreografi-televisiokasvo Paula Abdulin kanssa elokuvan tekemisen aikaan ja ajatteli, että voisi hyödyntää tämän koreografisia taitoja auttaakseen Stilesia kohtauksessa, jossa hän tanssii pöydällä Bogey Lowensteinin (Kyle Cease) juhlissa Notorious B.I.G:n Hypnotize-kappaleen tahtiin.

Junger suositteli Abdulia Stilesille kertomatta, kuka tämä todellisuudessa on. Tuohon aikaan 17-vuotias Stiles kuitenkin sanoi, ettei tarvitse koreografia, koska osaa tanssia. Junger ei kokenut Stilesin vastausta ylimieliseksi, vaan siitä huokui hänen mielestään puhdas itsevarmuus. 

Ohjaaja olikin lopulta lumoutunut Stilesin tanssitaidoista.

5. Kuvauspaikalle rakennettiin Ledgeriä varten tolppa

Yksi elokuvan kuuluisimmista kohtauksista on, kun Patrick julistaa kiintymyksensä Katiin ja laulaa hänelle serenadin katsomosta tämän jalkapalloharjoitusten aikana Padua High Schoolin marssiryhmän tukemana. 

Ledgerin sisääntulo kohtauksessa oli erityisen harkittu. Junger kertoi, ettei kohtauksessa ollut alun perin mitään tolppaa, mitä pitkin Ledger kohtauksessa liukuu, vaan ohjaaja lisäsi sen. 

6. Julia Stiles ja Joseph Gordon-Levitt seurustelivat kuvausten aikaan

Junger paljasti, että Stiles ja Joseph Gordon-Levitt seurustelivat kuvausten aikana, ja hän ei sen vuoksi koskaan harkinnut heitä toistensa rakkauden kohteiksi elokuvassa. Gordon-Levitt näytteli elokuvassa Cameron Jamesia. 

7. Stiles kuvasi kuuluisan, tunteikkaan runokohtauksen yhdellä otolla

Junger kertoi, että Stilesin runokohtaus elokuvan loppupuolella on helposti yksi kauneimmista, voimakkaimmista ja tunteikkaimmista kokemuksista, joita hän on koskaan nähnyt ohjaajana. 

Koska Junger haluaa olla lähellä näyttelijöitä kuvauspaikalla, hän oli kohtauksen aikana hyvin lähellä Stilesia. Ja hetki oli mennä melkein pieleen, sillä ohjaajan oma reaktio kyynelehtivään kohtaukseen sai hänet laittamaan kädet nenän ja suun päälle.

– Haukoin henkeäni, itkin, tärisin, mutta en missään nimessä aikonut pilata tätä ottoa. Ja heti kun hän oli valmis, odotin vähän aikaa, otin käteni pois ja sanoin: 'poikki', ja hyppäsin ja Julia hyppäsi syliini ja halasimme toisiamme, hän kertoi.

8. Junger taisteli Ethan Peckin puolesta Patrickin rooliin elokuvaa vastaavassa tv-sarjassa

Jungerin mukaan Ethan Peck oli aivan uusi näyttelijä, kun hänet valittiin 10 Things I Hate About You -tv-sarjaan, joka pyöri yhden kauden ajan ABC Family -kanavalla vuosina 2009–2010. Junger näki hänessä kuitenkin potentiaalia.

– Hänen persoonassaan oli jotain, mikä veti minua puoleensa. Taistelin kanavan johtajan kanssa saadakseni hänet. Hän oli erityinen tyyppi, Junger kertoi. 

9. Jatko-osaa on valmisteltu yli 15 vuotta

Ennen kuin Ledger kuoli, Junger aikoi tarjota Ledgerille tilaisuutta tähdittää jatko-osaa elokuvassa nimeltään 10 Things I Hate About Me, johon Junger kertoi haluavansa samanlaisen sävyn kuin ensimmäisessä elokuvassa. 

Junger kertoi haluavansa nyt muuttaa jatko-osaa, mutta alun perin sen piti olla teos, joka tutkii ja räjäyttää itsemurhaan liittyviä myyttejä. 

10. Ohjaajaa on lähestytty elokuvan musikaalisovituksen osalta

Broadway-tuottaja on ollut Jungerin mukaan häneen yhteydessä elokuvasta tehtävän musikaalin osalta. 

– He soittivat minulle kysyäkseen, olisinko valmis siunaamaan sen. He kertoivat musikaalista tulevan poikkeuksellinen ja kysyivät, haluaisinko ohjata sen, Junger kertoi.

Junger olisi ollut mielellään johtamassa tuotantoa, muttei ole koskaan kuullut asiasta sen enempää. Hän arvelee, että Disneyn oikeusjärjestelmällä on saattanut olla jotain tekemistä viivytyksen kanssa.

Lähde: People

Lue myös:

    Uusimmat