Kultaleijona paljasti Petri Matikaisen hillittömiä tempauksia – dildo ilmestyi keskelle pöytää, jalka murtui kesken videopalaverin: "Petu rupesi vähän ryskäämään"

MM-kultaa viime vuoden keväänä Bratislavassa vuollut Juhani Tyrväinen kertoo värikkäitä tarinoita entisestä valmentajastaan Petri Matikaisesta urheilukeskusteluohjelma Jargonissa.

Jargonin isäntien Ilmari Pitkäsen ja Siim Liivikin vieraana ollut Tyrväinen muistelee aikaansa Matikaisen alaisuudessa lämmöllä.

30-vuotias hyökkääjä pelasi Matikaisen luotsaamassa Pelicansissa kahden kauden ajan 2015–2017.

– Unelmakoutsi, Tyrväinen kuvailee Youtubessa julkaistussa Jargonin jaksossa.

Karismaattisena ja omalaatuisista tempauksistaan tunnetusta Matikaisesta riittää kerrottavaa.

– Vähän harmittaa. Niiltä vuosilta on niin paljon tarinoita, että olisi pitänyt pitää päiväkirjaa ja olisi kaikki ylhäällä, Tyrväinen pohtii.

 – Niiden kahden vuoden aikana tapahtui niin paljon. Petri Matikainen ja Pasi Nurminen olivat sellainen dynamic duo.

Tyrväinen mainitsee Pelicans-vuosilta tapauksen, jossa hieromasauva löytyi keskeltä lahtelaisseuran pukukoppia.

– Yhtäkkiä oli ilmestynyt dildo keskelle pöytää. Sitä jätkien kanssa vähän ihmeteltiin pukukopissa, Tyrväinen nauraa.

Hieromasauva oli Matikaisen tapa sytyttää joukkuetta.

– Se oli metafora pallit pöydälle -sloganille. Kaikkien piti pistää "pallit pöydälle", kun mentiin pelaamaan, Tyrväinen selvittää.

"Sillä oli murtunut nilkka siinä"

Toinen Pelicansista tapaus kuvastaa Matikaisen tulista luonnetta ja fyysistä valmennusmetodia tunteiden ilmaisussa.

– Meillä oli vähän huonompi jakso mennyt. Muistan, että oli videopalaveri ja Petu rupesi vähän ryskäämään. Meillä oli tuollainen pöytä siinä keskellä, oli telkkarit ja pöydät. Se nosti sen pöydän ja painoi ihan täysillä sen säpäleiksi siihen lattialle. Siihen jäi vielä yksi sellainen ristihaarake pystyyn, ja se yritti sen talloa paskaksi, ei mene rikki, ja jatkoi sitten palaveria, Tyrväinen kertoo.

Myöhemmin Pelicansin pelaajat ihmettelivät, miksi päävalmentajaa ei näy harjoituksissa jäällä.

– Sillä oli murtunut nilkka siinä. Ilme ei värähtänytkään ja se vain jatkoi sitä, Tyrväinen hämmästelee.

Tyrväinen kuvailee Matikaista innoittavimmaksi valmentajaksi hänen urallaan. Siitäkin huolimatta, että Pelicansilla ei aina sujunut yhteisten kahden vuoden aikana.

– Oli ne raskaat vuodet. Se oli kuluttavaa, mutta nahka paksuuntui niin paljon. Tuntuu, että on nähnyt niin paljon asioita, ettei hätkähdä mistään, Tyrväinen sanoo.

Jargoni-ohjelmassa vieraillut Tyrväinen kiekkoilee ensi kaudella Luulajassa, Ruotsin SHL:ssä, jossa hän on pelannut viime syksystä asti.

Lue myös:

    Uusimmat