Mainos

Kukapa olisi uskonut? Huuhkajien kanssa rimpuillut Kroatia on nyt MM-finaalissa – "Kaikista joukkueista Suomea vastaan"

8:11

Yhdeksän kuukautta ennen kuin Kroatia juhli sensaatiomaista paikkaa jalkapallon MM-loppuottelussa, joukkueen tunnelmat olivat täysin toisenlaiset. 1-1-tasapeli Suomea vastaan oli suistaa kroaattien kisajunan raiteilta.

Kroatia ja Suomi tasasivat pisteet viime vuoden lokakuun 6. päivänä Rijekassa. Tulos tarkoitti kotijoukkueelle lopulta matkaa jatkokarsintoihin, kun Islanti haki vieraskentältä 3-0-voiton Turkista.

Viimeisellä kierroksella Kroatialle ei riittänyt enää 2-0-vierasvoitto Ukrainaa vastaan Islannin hoidellessa Kosovon samoin lukemin. Voitolla Kroatia kuitenkin raivasi tiensä jatkokarsintaan.

Tuolloin Kroatian tähtipelaajaa Luka Modriciahäiritsi tulosta enemmän pelitapa, jolla joukkue menetti kaksi ratkaisevaa pistettä Huuhkajia vastaan.

– Mitä tapahtui? Ei mitään, me vain vaaransimme polkumme MM-kisoihin, keskikenttätähti Modric sanoi Goal.comin mukaan.

Suomi sai toisen puoliajan kuluessa yhä paremmin pallollista otetta, ja Pyry Soiri kuittasi pelin varsinaisen peliajan viimeisellä minuutilla tasoihin.

– Kun jahtasimme maalia, meillä oli muutamia saumoja ja olimme aloitteellisia. Kun maalasimme, oli uskomatonta, että vetäydyimme kaikista joukkueista Suomea vastaan, Modric kuvaili. 

Kroatian jalkapalloliitto reagoi tulokseen välittömästi ja antoi potkut päävalmentaja Ante Cacicille. Tilalle tuli Zlatko Dalic.

Videolla Tulosruudun raportti Kroatia-Suomi-ottelusta (7.10.2017):

11:05

Jatkokarsintakierroksella Kroatia ryhdistäytyi ja tyrmäsi Kreikan heti avausottelussa 4-1. Tämän jälkeen joukkueelle riitti hyvin 0-0-tasuri vieraskentältä.

Yhdeksän kuukautta myöhemmin Kroatia eteni Venäjän MM-kisojen loppuotteluun Ranskaa vastaan kukistamalla välierässä Englannin 2-1 Mario Mandzukicin jatkoaikamaalilla. Matkalla finaaliin se on kukistanut jo Nigerian, Argentiinan, Islannin, Tanskan, Venäjän ja nyt myös Englannin.

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.