"Kukaan, joka on eri mieltä Talebanin sharia-lain kanssa, ei ole turvassa" – Amnestyn tuore raportti syyttää myös Yhdysvaltoja sotarikoksista

Onko kukaan turvassa Afganistanissa? 0:38
Onko kukaan turvassa Afganistanissa?

Amnestyn tuoreen raportin mukaan kaikki viimeisimmän Afganistanin sodan osapuolet ovat tehneet sotarikoksia: Yhdysvallat, Afganistanin turvallisuusjoukot ja Taleban.

Ihmisoikeusjärjestö Amnesty Internationalin raportti keskittyy erityisesti sellaisiin Afganistanissa tehtyihin sotarikoksiin, jotka ovat aiheuttaneet kärsimystä siviileille. Raportti sijoittuu Talebanin valtaannousun aikaan.

– Taleban on tehnyt kostotoimenpiteitä, mutta kaikki osapuolet ovat kohdistaneet iskuja sillä tavalla mielivaltaisesti, että myös siviiliväestö on kärsinyt, Amnestyn oikeudellinen asiantuntija Kaisa Korhonen sanoo MTV:n Uutisaamussa.

Jälkimmäisestä esimerkkejä ovat vaikkapa ilmaiskut, joissa kohde on arvioitu väärin. Myös kranaatinheittimillä on tulitettu alueille, joissa on tiedetty olevan myös siviiliväestöä.

Yhdysvaltain armeija on kieltänyt siviilien tappamisen olleen tahallista.

–  Mutta ehkä ainakin hyvin välinpitämätöntä. Ei ole varmistettu, ettei kohteessa ole siviilejä, Korhonen väittää.

Eilen Yhdysvaltain puolustusministeriö totesi, ettei sen joukoille tai virkamiehille määrätä rangaistuksia Kabulin elokuisesta lennokki-iskusta, jossa kuoli kymmenen afganistanilaista siviiliä. 

– Yhdysvallat sanoo, että he tekevät kaikkensa, ettei siviileihin kohdistu iskuja. Näin ei kuitenkaan todistetusti ole ollut, Korhonen toteaa.

"He kostavat"

Oikeustulkki Aziza Hossaini toivoo, että väitettyjä sotarikoksia tehneet joutuisivat vastuuseen teoistaan. Vaikka Yhdysvallat on vetäytynyt Afganistanista ja Taleban on ottanut vallan, niin väkivallan aika Afganistanissa ei ole ohi.

– Tällä hetkellä, kun istumme täällä, Talebanit tekevät sotarikoksia Afganistanissa, Hossaini sanoo.

Hossaini kertoo saaneensa Afganistanista tietoja, joiden mukaan Taleban järjestelmällisesti etsii ihmisiä, jotka ovat tehneet länsimaiden kanssa töitä.

– He kostavat, mitä ihmiset ovat kahdenkymmenen vuoden aikana tehneet, Hossaini toteaa.

– Kukaan, joka on eri mieltä Talebanin sharia-lain kanssa, ei ole turvassa. Tytöt eivät pääse kouluun, naiset eivät saa osoittaa mieltään. Sananvapautta ja ihmisoikeuksia ei ole enää olemassa, Hossaini listaa.

Kun Taleban nousi valtaan, antoi se haastatteluissa ja julkilausumissaan ymmärtää, että sen linja esimerkiksi naisten ja tyttöjen oikeuksien suhteen tulisi olemaan vapaamielisempi kuin aiemmin. Sittemmin Afganistanista saadut viestit ovat kuitenkin olleet kovin toisenlaisia.

– Talebanit eivät ole muuttuneet pätkääkään paitsi siltä osin, että he tietävät meidän toimintatavoistamme ja ihmisoikeussopimuksista. He tietävät, miten diplomaattisesti voi argumentoida meidän kanssamme, Hossaini arvioi.

Hälyttävä ihmisoikeusraportti Afganistanista 8:45
Katso koko keskustelu Afganistanin tilanteesta ja sotarikoksista.

Lue myös:

    Uusimmat