Tutkinnanjohtajan mukaan huomio keskittyy rajan ylittäneen henkilöllisyyden selvittämiseen.
Venäjältä Suomeen kesäkuussa laittomasti saapunutta henkilöä koskeva esitutkinta on edennyt, kertoo Pohjois-Karjalan rajavartioston tutkinnanjohtaja Tomi Salmi.
Kiteen Välivaarassa rajan ylittänyt henkilö haki turvapaikkaa Suomesta kesäkuussa. Rajanylitystä tutkitaan epäiltynä valtionrajarikoksesta, josta kansainvälistä suojelua hakevaa henkilöä ei kuitenkaan voida tuomita.
– Jos jutussa on jotain liitännäisrikoksia, niin niistä tietysti saattaa joutua syytteeseen, Salmi sanoo.
Tutkinnassa keskitytään rajan ylittäneen ihmisen henkilöllisyyden selvittämiseen.
– Yleisellä tasolla luvattomasti rajan ylittävillä henkilöillä saattaa olla hyvinkin paljon epäselvyyksiä henkilöllisyydessä tai puutteellisia henkilöllisyysasiakirjoja, tai niitä ei ole välttämättä ollenkaan, Salmi kertoo.
– Silloin on tietysti olennaista, että pystymme selvittämään kenestä on oikeasti kyse, ja henkilön taustat. Tutkinta etenee.
Kytkökset palkka-armeija Wagneriin
Ylen tietojen mukaan rajan ylittänyt henkilö on Jevgeni-niminen mies, joka on kuulunut pahamaineiseen venäläiseen palkka-armeija Wagneriin.
Venäläis- ja ukrainalaismedioiden mukaan mies tunnetaan usealla eri nimellä, muun muassa sotilasnimellään Kanello.
Tutkinnanjohtaja Tomi Salmi ei ota kantaa kiinniotetun henkilöllisyyteen. Venäjän viranomaisten kanssa on tehty yhteistyötä, mutta Salmi ei kerro miten tai millä tasolla.
– Kun on kyse turvapaikanhakijoista, asia ei ole yksinkertainen. Meillä on vahva velvoite henkilöllisyyden suojaamiseksi.


