Juhlavaatepukeutuminen on vielä monella hallussa, mutta miten on korujen laita? Tyylikonsultti Leena Sarvi neuvoo, miten käytät koruja oikein.
− Nainen ei voi omistaa liikaa koruja, Leena Sarvi aloittaa.
Toinen hyvä uutinen on se, että tänä päivänä aitojen ja pukukorujen yhdistäminen on sallittua. Myös kelta- ja valkokultaa saa sekoittaa.
− Ihmiset lukeutuvat aika selkeästi joko kelta- tai valkokullan kannattajiin. Korumateriaalinen käyttö on tunnetila. Myös hiusten ja ihon sävy vaikuttaa asiaan.
Korun koon kohdalla kannattaa ottaa huomioon oman kehon mittasuhteet. Usein pieni ihminen tajuaa karttaa kukkakaalin kokoisia mötkäleitä. Pitkällä ja kookkaalla naisella taas pitkät rimpulamaiset korut näyttävät oudoilta.
Omaisuuksia korulippaan sisältöön ei ole pakko sijoittaa.
− Jos kantaa korun arvokkaasti, halvatkin käyvät. Maailmantähdet pitävät usein aidot korunsa kassalippaassa ja käyttävät kopioita, Sarvi kertoo.
Korut ja pukeutuminen
Monen suomalaisen korulippaasta löytyy jonkinlainen kaulakoru. Niiden käytössä tulee ottaa ennen kaikkea huomioon vaatteen dekoltee ja kaula-aukko.
− Poolo- ja korkeakauluksisissa paidoissa ei saa laittaa ketjua poolokauluksen sisään, josta se sitten lötköttää ulkopuolella. Jos haluat käyttää korua tällaisen vaatteen kanssa, valitse jotain pitkää ja näyttävää ja laita koru kokonaan paidan päälle.
− Pitkän, korkeakauluksisen neulemekon kanssa koru voi olla kivakin, etenkin jos mekko on yksivärinen ja tumma. Halterneck-kaula-aukon kanssa oikeanlainen koru selviää kokeilemalla, Sarvi aloittaa.


