Vuonna 2013 ensi-iltansa saanut Frozen-elokuva on kaikkien aikojen menestynein Disney-animaatio.
Jääkuningatar Elsasta ja prinsessa Annasta kertova Frozen-elokuva on hurmannut niin lapset kuin aikuisetkin ympäri maailman.
Ensimmäinen kokopitkä elokuva julkaistiin vuonna 2013 ja seitsemän minuutin mittainen lyhytanimaatio Frozen Fever näki päivänvalon vuonna 2015.
Viime keväänä varmistui, että Frozen todella saa kokopitkän jatko-osan, kun prinsessa Annalle äänensä antanut Kristen Bell vahvisti, että uuden elokuvan ääninauhoitukset ovat alkamassa.
Jatko-osasta on tähän mennessä irronnut vain vähän varmaa tietoa, joten siihen liittyy luonnollisesti jo nyt villejä spekulaatioita aina lesboprinsessoista traagisiin kuolemiin.
Mitään varmaa ei tietysti voi sanoa ennen ensi-iltaa, mutta MTV.fi keräsi kasaan kaikki tiedossa olevat faktat ja herkullisimmat huhut.
1. Frozen 2 -elokuva ei ilmesty ennen vuotta 2018
Sen jälkeen, kun ensimmäiselle Frozen elokuvalle näytettiin vihreää valoa, kesti vielä kaksi pitkää vuotta, ennen kuin elokuva näki ensi-iltansa.
Vaikka Disney haluaisikin kiiruhtaa tuottoisan jatko-osan tekemistä, tuotannon kädet ovat täynnä muiden projektien kanssa, sillä ennen Frozen 2 -elokuvaa on ilmestymässä vielä kolme muutakin Disney-elokuvaa.
Näin ollen Frozenin jatko-osaa ei tulla näkemään todennäköisesti vielä pariin vuoteen.
– Emme vaadi nopeutta, vaadimme erinomaisuutta, Disneyn toimitusjohtaja Robert Iger totesi tammikuussa.







