Mainos

KSML: Kunta-alan lomautuskikkailut yleistyneet

Kunta-alan keskeisten työntekijäjärjestöjen mukaan erilaiset lomautuskikkailut ovat yleistyneet kunnissa. Asiasta kirjoittavan Keskisuomalaisen mukaan tähän on syynä kuntien taloudellisen tilanteen kiristyminen.

– Palkanalennuksia on ehdotettu, ja ennen lomia kunnissa oli paljon esityksiä, että lomarahat pidettäisiin vapaina, kertoo STTK:n edunvalvontajohtaja Markku Salomaa lehdelle.

Salomaan mukaan STTK:n jäsenliitoista kuntapuolen liitot Tehy, SuPer ja JYTY ovat suhtautuneet tiukan kielteisesti lomarahojen muuttamiseen vapaiksi. Esimerkiksi hoitoalalla työskentelevien kuorman katsottaisiin nousevan kohtuuttomaksi.

Syksyllä kunta-alan työntekijäjärjestöt aikovat viedä työtuomioistuimeen pirkanmaalaisen Lempäälän kunnan lomautuskiistan. Lempäälä lomautti lähes koko henkilöstönsä kuudeksi päiväksi pääsiäispyhien aikaan vuonna 2010. Lomautusjaksolle sijoittui vain kaksi työpäivää, mutta työntekijöiden palkkaa leikattiin kuudelta päivältä.

Järjestöt toivovat työtuomioistuimelta ennakkopäätöstä siitä, saako arkipyhien aikaan lomauttaa.

(MTV3 - STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.