Nuorta mieskolmikkoa epäillään törkeästä ryöstöstä Jyväskylässä, uutisoivat Yle ja Keskisuomalainen.
Medioiden mukaan kolme 2000-luvulla syntynyttä miestä on otettu kiinni epäiltynä törkeästä ryöstöstä lauantaina Jyväskylän Nisulassa.
Uhri, 1990-luvulla syntynyt mies, sai ryöstössä lieviä vammoja. Poliisi otti epäillyt kiinni läheltä tapahtumapaikkaa.
Päivystävä tutkinnanjohtaja Paavo Ritari Sisä-Suomen poliisilaitokselta kertoo Ylelle, että epäillyt ja uhri tunsivat mahdollisesti toisensa, uhria ei valikoitu sattumalta.
Poliisi arvioi, ettei tilanteesta ollut uhkaa ulkopuolisille.

