KRP tutkii suomalaisten Isis-taistelijoiden terrorismirikoksia – tutkinnoista vaietaan

Suomalaiset Isis-epäillyt KRP:n tutkinnassa 1:54

MTV Uutisten tietojen mukaan keskusrikospoliisi on kaikessa hiljaisuudessa aloittanut rikostutkintoja terroristijärjestö Isisin riveihin Suomesta lähteneistä taistelijoista.

Heitä epäillään erilaisista terrorismirikoksista. KRP vahvistaa asian MTV Uutisille.

– Olemme aloittaneet syksyn ja alkuvuoden aikana muutamia esitutkintoja, jotka eivät ole olleet julkisuudessa. Ne koskevat Suomesta Isisin riveihin lähteneitä. Heidän joukossaan on sekä kantasuomalaisia että etnisen taustan omaavia henkilöitä, keskusrikospoliisin rikosylikomisario Tero Haapala sanoo.

Tämän enempää KRP ei avaa meneillään olevia tutkintoja. MTV Uutisten tietojen mukaan terrorismirikosepäilyt liittyvät varsin tuoreisiin asioihin.

"Terrorismista puhuttaessa on aina kyse vakavasta rikosepäilystä" 2:24

Kyse lievemmistä terrorismirikoksista

Kyse ei kuitenkaan ole surmaamiseen, tappoon tai murhaan johtaneista tapahtumista vaan lievemmistä terrorismirikoksista.

Tällaisia ovat esimerkiksi koulutuksen antaminen terrorismirikoksen tekemistä varten, terrorismin rahoittaminen sekä terroristiryhmän toiminnan edistäminen. 

– Tällä hetkellä tutkinnoissa ei ole kiinni otettuina henkilöitä, mikä johtuu osin siitä, että epäillyt ovat muualla kuin Suomessa, Haapala sanoo.

Esitutkinnat on aloitettu yhteistyössä Suojelupoliisin kanssa. Supo on tehnyt asioihin liittyen omaa tiedusteluaan.

"Terrorismi enemmän maailmanlaajuinen uhka kuin Suomen" 2:41

Myös vuodettua Isis-listaa perataan

Keskusrikospoliisi ja Suojelupoliisi selvittävät paraikaa myös Isisin vuodetulla jäsenlistalla olevia suomalaisnimiä. Ne eivät ole nyt käynnissä olevien rikostutkintojen kohteena.

– Lista on meillä käytössä ja sitä käydään koko ajan läpi. Listan aitoutta ei ole syytä epäillä, sanoo Suojelupoliisin ylitarkastaja, terrorismiasiantuntija Tuomas Portaankorva MTV Uutisille.

Isisistä vuotaneella jäsenlistalla on julkisuudessa olleiden tietojen mukaan viisi nimeä Suomesta. Heistä yksi olisi kantasuomalainen.

Suojelupoliisin mukaan Suomesta on tähän mennessä varmistettu yli 70 sellaista henkilöä, joiden tiedetään matkustaneen Irakin tai Syyrian konfliktialueelle viime vuosina.

– Näiden lisäksi edelleen selvitysprosessissa on useita Suomesta konfliktialueelle lähteneitä, Portaankorva sanoo.

Viime aikojen tapahtumat, kuten Brysselin iskut eivät ole muuttaneet terrorismin uhka-arviota Suomessa. Iskujen tekijäksi ilmoittautui Isis.


Lue myös:

    Uusimmat