KRP: Katujengit nostavat päätään nyt myös pääkaupunkiseudun ulkopuolella – "Kyllä tämä on erittäin huolestuttavaa"
Keskusrikospoliisin mukaan katujengi-ilmiö näyttää levittäytyvän myös pääkaupunkiseudun ulkopuolelle. Suomessa on KRP:n mukaan tällä hetkellä 10 katujengiä.
Itä-Uudenmaan käräjäoikeus jatkoi tänään kahden pääkaupunkiseudulla toimivan katujengin välisen ammuskelun selvittämistä.
Kahden miesporukan epäillään ampuneen toisiaan päin Vantaan Leinelässä viime vuoden elokuussa. Syyttäjä vaatii nyt seitsemälle rangaistusta murhan yrityksistä.
Jo aiemmin toukokuussa Helsingin käräjäoikeus jakoi katujengiläisille kovia tuomioita.
Someräppärinä tunnettu Milan Jaff tuomittiin 10 vuoden vankeuteen. Räppäri Cavallini määrättiin 9 vuoden vankeuteen. Taustalla oli vakavia rikoksia, jotka käräjäoikeuden mukaan tehtiin katujengien nimissä. Tuomio ei ole vielä lainvoimainen.
Helsinkiläisen katujengin johtohahmona pidetty Jaff on syytettynä myös maanantaina Vantaalla alkaneessa ampumisoikeudenkäynnissä.
Vaikka poliisin sanoin "keskeisiä riitapukareita" on otettu kiinni, ja katujengitilanne on siltä osin hieman rauhallisempi, katujengit jatkavat KRP:n arvion mukaan toimintaansa edelleen.
– Yleisellä tasolla sanoisin, että ilmiö itsessään ei ole mihinkään poistunut, vaan päinvastoin se on vakiintunut, ampumistapauksen tutkintaa johtanut rikoskomisario Masi Puolakka sanoo.
– Poliisin arvion mukaan Suomessa on noin 10 katujengiä, mitkä ovat aktiivisia. Oikeastaan näiden tarkka arviointi on vaikeampaa, koska ryhmien rakenteet ovat hyvinkin löyhiä. Jengeihin kuuluvia henkilöitä arvioidaan olevan noin 100.
"Kyllä tämä on erittäin huolestuttavaa"
Katujengiläisiä yhdistää poliisin mukaan usein maahanmuuttajatausta. Ryhmiä on pääasiassa pääkaupunkiseudulla, mutta huolestuttavaa viestiä kantautuu jo muualtakin.
– Myös muista Suomen suurista kaupungeista on tullut havaintoja siitä, että tällaista katujengiytymistä olisi ilmiötasolla mahdollisesti tapahtumassa, Puolakka sanoo.
KRP:n rikoskomisario pitää ilmiötä huolestuttavana.
– Tässä on tutkittu vakavia rikoksia, eli kyllä tämä on erittäin huolestuttavaa, ja ilmiötasolla nimenomaan se, että kyseessä on usein nuoria aikuisia, ketkä todennäköisesti eivät ole niinkään yhteiskuntaan juurtuneita. Tällaista ilmiötä ei itsessään haluta kyllä Suomeen rantautuvan, ja poliisi suhtautuu ilmiöön hyvin vakavasti.
Puolakka näkee, että katujengien syntymistä ja rikoksista voitaisiin ehkäistä tavallisen poliisintyön ohella erityisesti ennaltaehkäisevällä nuorisotyöllä, viranomaisten ja muiden tukitahojen yhteistyöllä.
– Näkisin, että ennalta estävän työn merkitys on erittäin iso.
– Nimenomaan aikainen puuttuminen nuorten gangsta rapin ympärillä pyörivää rikollista elämäntapaa ihannoivaan käytökseen. Yhdistelmä tiukkoja keinoja ja myös pehmeämpiä keinoja. Se on se tapa, jolla tähän pystytään puuttumaan. Se edellyttää moniviranomaisyhteistyötä.
Uusimmat
-
05:19
Vapautuuko Turun terroristi vuonna 2029? Asianajaja ei tähän usko
-
05:11
Israel teki valtavan iskun Beirutiin
-
05:00
Israel iski Länsirannan Tulkarmin pakolaisleirille – 18 kuollut
-
05:00
Hallitus yrittää yhtenäistää tänään ulkopolitiikan linjaa – kiistakysymykset syyniin presidentin johdolla
-
22:35
Conor McGregor sekoili Lontoossa – lupaa touhulle ei ollut
-
22:32
Aasianherhiläiset saapuivat Slovakiaan – laji vaaraksi koko Euroopalle
-
22:16
Olli Jokinen kommentoi pelaajansa dramaattista loukkaantumista
-
22:15
Stranger Things -tähden ja Jon Bon Jovin pojan hääkuvat julki!
-
22:14
Vähintään kymmeniä kuollut lauttaonnettomuudessa Nigeriassa
-
22:04
Huoli Lähi-idästä kiristi tunnelmia – öljyn hinta kiipesi liki viisi prosenttia
-
21:38
Leijonat-herkkupala myytiin saman tien loppuun – MM-kisaliput hupenevat
-
21:11
Hissijoukkue nousee Veikkausliigaan
-
21:10
Mikä tyyli! Tällaisena et ole Rita Behmiä nähnyt
-
20:59
Olli Jokisen Timrån ottelu keskeytettiin – raastavat tuskanhuudot kaikuivat kaukalosta
-
20:48
Alkukauden komeetta SaiPa syöksähti tappioputkeen
-
20:42
Iranissa paniikki: Salamurhista tunnetun Mossadin pelätään soluttautuneen ylimpään johtoon
-
20:35
Poliisitehtävän syy Venäjän suurlähetystössä selvisi
-
20:29
MTV:n kirjeenvaihtaja Mari Karppinen sai Yhdysvaltain kansalaisuuden – "Yllättävän suuri hetki"
-
20:09
Zlatan Ibrahimovic paljasti melkoisen syntymäpäivälahjan – hinta hipoo miljoonaa
-
20:03
290 000 euroa kahden vuoden vankeudesta ei riitä Liberia-sotarikosjutussa vapautetulle – "Ei kohtuullista"
-
Lataa lisää