Kritisoitu ehdotus Ähtärin pandojen rahoittamisesta on vedetty pois, kertoo ministeri Kurvinen – palauttaminen Kiinaan yksi vaihtoehto

Hallituksen lisätalousarviossa oli mediatietojen mukaan pelastuspaketti Ähtärin pandoille.

Maa- ja metsätalousministeri Antti Kurvisen (kesk) mukaan kritisoitu ehdotus Ähtärin pandoista on vedetty pois. Kurvinen kertoo asiasta Twitterissä.

– Pandojen jatkoa alkaa selvittää virkatyöryhmä. Lisäbudjettiehdotuksessa oli suunnattu rahaa pandoille.

Maa- ja metsätalousministeriön kansliapäällikkö Jaana Husu-Kallio sekä valtiovarainministeriön kansliapäällikkö Juha Majanen kertoivat tiedotutilaisuudessa, että pandojen palautus Kiinaan on yki vaihtoehto, jota harkitaan.

Pandojen tulevaisuutta varten on perustettu työryhmä, joka yrittää tuoda poliitikoille lisätietoa eri mahdolliuuksista jo lähiviikkoina.

– Eläinten hyvinvointi edellä mennään. Se on aikamoinen prosessi, jos palautukseen päädytään, mutta se on yhtenä vaihtoehtona mukana, Husu-Kallio sanoo.

– Se, mihin päädytään, on lopulta poliittinen päätös.  Päätöstä varten on selvitettävä, kuinka paljon pandoista huolehtiminen maksaa valtiolle ja mikä vaikutus palauttamisella olisi kauppapolitiikalle. Palautus ei ole ihan helppoa ja halpaa. Kovin moni maa ei ole onnistunut pandoja palauttamaan, Majanen lisää.

Pandat ovat Kiinan valtiolle ja kiinalaisille tärkeitä eläimiä ja niiden symboliarvo Kiinassa on valtava. Kauppapoliittisilla vaikutuksilla tarkoitetaan sitä, että kiinalaisten yritysten halu tehdä kauppaa Suomessa voi laimentua, jos pandoita jää tahra Suomen imagoon.

– Tuskin palauttamisesta diplomaattista kriisiä syntyisi. Palauttaminen olisi viesti siitä, että pandat eivät kiinnosta.  Tässä on paljon selvitettävää Kiinan kauppaa tekevien yritysten kanssa, Husu-Kallio miettii.

Ähtärin vaikeudet taustalla

Koko rahoituskuvion taustalla on se, että Ähtärin eläinpuistolla on vaikeuksia selviytyä kaikista velvoitteistaan Kiinan suuntaan. Pandojen ylläpito on kallista ja eläinpuisto on velkaantunut pahasti.

Koronakriisi aiheutti eläinpuistolle pahan kassakriisin, jonka vaurioita nyt oli tarkoitus korjata valtion lisäbudjetista annettavalla viiden miljoonan euron potilla.

Tarkoituksena on ollut, että pandoja varten perustettaisiin säätiö, jonka kautta riittävä rahoitus pandojen ylläpitoon Ähtärissä turvattaisiin.

Seuraavaksi kuitenkin selvitetään, aiheutuuko pandoista Suomen julkiselle taloudelle liian suuri lasku. Päätöksen tekee viime kädessä Suomen hallitus. 

– Pandoista tehdyn sopimuksen raami on valtioiden välinen. Valtion on katsottava, että pandat voivat hyvin, Husu-Kallio muistuttaa.

Lue myös:

    Uusimmat