Suomen Urheiluliitto tiedotti keskiviikkona, että kolmiloikkaajat Kristiina Mäkelä ja Senni Salminen suorittavat Kalevan kisojen karsinnat torstain Timanttiliigan Lausannen osakilpailussa. Kalevan kisojen tuomarineuvoston puheenjohtaja Ari Honkanen sanoo, että kyse on poikkeustapauksesta.
Lausannen kolmiloikkakilpailu käynnistyy torstaina yhdeksän jälkeen. Kalevan kisojen karsintakilpailu on luvassa lauantaina kello 12 ja loppukilpailu sunnuntaina 17,40. Jos Mäkelä ja Salminen ylittävät Lausannessa karsintarajan 12,50, ovat he mukana finaalissa.
– Nykysäännöissä tämä on toki mahdollista. Kyseessä on toki poikkeus. Tämä on hieman ongelmallinen tilanne, kun urheilijan pitäisi olla lähestulkoon kahdessa paikassa yhtä aikaa, Honkanen kertoo MTV Urheilulle.
Kaksikko tulee mukaan Kalevan kisojen finaaliin ylimääräisinä urheilijoina, joten kolmiloikkafinaalissa nähdään 12 urheilijaa normaalin 10:n sijaan. Mikäli jompikumpi urheilijoista jäisi esimerkiksi ilman tulosta, ei Honkanen usko, että asiaa käsiteltäisiin uudelleen.
– Toivottavasti ei käsitellä. Nyt pitäydytään tässä päätöksessä. Tämä on tämän hetken ratkaisu ja sillä mennään, Honkanen toteaa.
SUL:n huippu-urheilun valmennuspäällikkö otti mielellään vastaan poikkeusjärjestelyn.


