Ulkomaalaisen näköinen, isätön lapsi herätti huomiota 60-luvulla. Nyt, vuosikymmeniä myöhemmin, Kristalla* on yhä vaikeuksia sopeutua kotimaahansa. Olisiko suomalaisen yhteiskunnan jo aika muuttua suvaitsevammaksi?
Suomeen ja suomalaiseen perheeseen syntynyneelle Kristalle valkeni jo varhain, että hän on erilainen kuin muut. Vasta aikuisuuden portailla hän ymmärsi, miksi häntä katsellaan toisin silmin.
– Isäni puolelta olen kuulemma kreikkalainen, ja ulkonäköni on täytynyt periytyä täysin häneltä, Krista tuumaa.
Krista ei ole ikinä tavannut isäänsä, eikä hänen äitinsäkään halua puhua asiasta. Kultaisen 60-luvun kasvatuksen mukaan äiti oli ja on edelleen sitä mieltä, ettei aikuisten asiat kuulu lapsille. Silti Krista on se, joka on saanut tuta nahoissaan, millaista on olla erilainen.
Ensimmäiset muistot syrjinnästä liittyvät lastentarhaan, jossa Krista tunsi olevansa silmätikkuna. Hän joutui usein johtajattaren huoneeseen arestiin, vaikka ei ymmärtänyt mistä häntä rangaistiin. Krista vaistosi, ettei hänestä pidetty, ja tunsi olonsa turvattomaksi.
Kansakoulun ensimmäisellä luokalla opettaja haukkui Kristaa mustalaiseksi.
– Ei minua kotona opetettu vihaamaan ketään, mutta ulkomaailmassa olin oppinut, ettei mustalaisia katsota hyvällä, Krista muistaa.
Kiusaaminen jatkui, eikä asiaa helpottanut se, että Krista oli hyvin temperamenttinen ja vilkas. Koko kouluelämä meni pilalle.
Ulkomaille tuulettumaan
Krista ei viihtynyt Suomessa, ja 17-vuotiaana hän lähti matkustelemaan. Hän avioitui italialaisen miehen kanssa, ja neljän hengen perhe asui Tukholmassa.
– Olin paljon tekemisissä italialaisten ihmisten kanssa, ja menin heidän joukossaan kuin väärä raha.
Aviomies kuitenkin kuoli, ja Krista tunsi itsensä yksinäiseksi. Hän koki, ettei häntä hyväksytty Ruotsissa suomalaisuutensa takia. Tuore leski palasi lapsineen Suomeen, jossa tukiverkostona olivat äiti ja isoäiti.
Ensimmäinen työpaikka järjestyi keskuksen vaihteessa, koska Krista taitaa kahdeksaa eri kieltä. Helppoa ei kuitenkaan ollut hänen teini-ikäisillä lapsillaan, jotka menivät ruotsinkieliseen kouluun.
Lapset saivat huonoja arvosanoja ruotsin- ja englanninkielestä, vaikka olivat lapsesta saakka käyttäneet niitä sujuvasti. Perhe koki eriarvoisuutta myös taloudellisissa asioissa.
– Koulussa oli rikkaita, ja sen mukaan mentiin. Luokkaretkelle piti lähteä viikoksi Saarenmaalle, muttei minun lapsillani ollut mahdollisuutta sellaiseen. Poikani pääsi sinne taisteltuani muiden vanhempien kanssa, Krista sanoo.
Alkuvaikeuksista huolimatta Kristan lapset ovat selviytyneet elämässä hyvin äitinsä tuella, ja ovat menestyneet ammateissaan.
Vainoavat naapurit
Krista on saanut kokea uhkaavia tilanteita tumman ulkonäkönsä vuoksi. Hän on huomannut myös, ettei virkavalta ole ottanut tosissaan hänen avunpyyntöjään.
Yhtenä lämpimänä elokuun iltana Krista soitti Olavi Virran levyä puolikuurolle mummolleen. Naapuri hyökkäsi soittamaan ovikelloa ja valittamaan metelistä. Kello oli vasta kahdeksan, joten Krista kysyi, onko naapuri tosissaan.
– Hän ei sanonut sen enempää, vaan löi nyrkillä naamaan. Poliisi kohteli minua asiassa erittäin rumasti, ja asia jätettiin syyttämättä, Krista kertoo.
Toinen naapuri soittelee Kristan ovikelloa yöllä ja huutelee kioskilla rasistisia kommentteja.
– Olen tehnyt taas rikosilmoituksen, mutta pelkään mennä kuulusteluun. Luukullakin kaksi poliisia vain naureskelivat ivallisesti keskenään, Krista suree.
Oikeusaputoimistosta määrätyllä asianajajallakin tuntuu olevan ennakkoluuloja. Esimerkiksi puhelimessa tämä teki Kristan mielestä kohtuuttoman suuren numeron Kristan italiankielisen sukunimen lausumisesta.
Aika muuttaa yhteiskuntaa
Krista saapui länsinaapurista Suomeen 18 vuotta sitten, mutta meni kymmenen vuotta, ennen kuin sopeutui taas syntymämaahansa. Hän on solminut joitakin ystävyyssuhteita, mutta ilman rohkaisuryyppyjä. Kristalle suomalaisessa kulttuurissa on vierasta tapa, jonka mukaan uusiin ihmisiin tutustuu parhaiten, kun alkoholi on rikkonut jään.
– Olen kasvanut suomalaisessa perheessä, eikä meillä käytetty alkoholia. Pysyn edelleenkin mielelläni vesilinjalla, mutta jos en halua erottua joukosta, juon oluen tai lasin viiniä. Muut yleensä kiskovat juomia kaksin käsin.
Itsensä joka paikassa ulkomaalaiseksi tuntevan Kristan mielestä Suomessa rehottaa piilorasismi, johon on vaikea tarttua. Syrjäisessä pohjolassakin olisi jo aika hyväksyä, että täällä asuu erilaisia ihmisiä.
– Esimerkiksi sisäänostajat ostavat meikkejä valtaväestön mukaan. He eivät vieläkään ota huomioon, että meikkivoiteisiin tarvittaisiin tummempia värisävyjä, Krista huomauttaa.
Sekään ei ole Kristan mielestä oikein, että tiettyjä vähemmistöryhmiä autetaan korostamaan kulttuuriaan. Kaikkien pitäisi yrittää sopeutua valtaväestöön, ja elää maassa maan tavalla.
Vaikka Krista joutui lapsena opettajien silmätikuksi, toisten tenavien kanssa ei ikinä ollut ongelmia. Lapsilla ei ole luonnostaan ennakkoluuloja, vaan ne opitaan aikuisilta.
– Tyttärenpojallani on tarhakavereina tummaihoisia lapsia, ja heillä on hauskaa yhdessä. Tytär erehtyi kerran kysymään viisivuotiaalta pojaltaan, eivätkö kaverit olekin kivan värisiä. Poika ei ymmärtänyt, mitä äiti tarkoitti, Krista kertoo.
Lapset eivät huomaa eroa niin kuin aikuiset. Krista neuvoi, ettei tytär puhuisi mitään lasten ulkonäöllisistä eroista. Nauttikoon siitä tietämättömyydestä niin kauan kuin voivat. Ehkä tuoreet sukupolvet eivät aikuisenakaan kiinnitä huomiota ulkonäköeroihin tai eivät ainakaan tuomitse toisiaan sen perusteella.
*) Nimi muutettu
Studio55.fi/Anette Lehmusruusu
Uskontotieteilijä: Rasismi on Suomessa historiallisesti uusi ilmiö
Tältä näyttää Suomi chileläisen silmin
Naapurit tekivät elämästä painajaista: Viranomainen neuvoi nukkumaan päivällä kun on hiljaista
Tällainen syrjintä koskettaa jopa 40 000 suomalaista
Onko sinulla tarina kerrottavanasi?
Studio55.fi etsii jatkuvasti mielenkiintoisia tarinoita netissä kerrottavakseen ja kannustukseksi muille vaikeassa elämäntilanteessa eläville. Oletko selvinnyt vaikeasta sairaudesta tai onko tuttavallasi takanaan aivan huikea elämä eriskummallisine sattumuksineen? Myös pienempien ja suurempien järjestöjen teot ja muiden hyväksi toimivat aktiiviset ihmiset kiinnostavat meitä.
Ota meihin yhteyttä, niin ehkä kerromme studio55:läisille juuri sinun selviytymistarinasi. Lähetä tarinasi lomakkeen kautta tai sähköpostilla osoitteeseen studio55(at)mtv3.fi. Korvaathan osoitekentässä (at)-kohdan @-merkillä.
Kuvat: Colourbox.com