Krista Pärmäkoski teki radikaalin kokeilun – "Se oli kova ja vaikea päätös"

Vuosikymmenen ajan maajoukkueympäristössä toiminut, mutta tänä vuonna omille laduilleen lähtenyt maastohiihtäjä Krista Pärmäkoski kokee maajoukkueen ulkopuolella harjoittelun olleen rentouttava kokemus.

–  Kesä oli rento. Reilun kuukauden päästä näkee, miten olen harjoittelut, Pärmäkoski viittaa marraskuussa järjestettäviin Oloksen ensilumen kilpailuihin ja Rukalla alkavaan maailmancupiin.

–  Asiat on tehty niin, miten olen halunnut, omalla kustannuksellaan kauteen valmistautunut Pärmäkoski jatkoi Lahdessa järjestetyssä lehdistötilaisuudessaan.

Kymmenkertainen arvokilpailumitalisti Pärmäkoski naurahtaa sanoessaan, että hänen pitää lunastaa paikka Rukan maailmancupiin. Hiihtäjän sanoman mukaan paikka on ollut tähän asti monen vuoden ajan "varma".

Yhteys maajoukkueeseen ei ole ollut täysin poikki harjoituskaudellakaan. Ensi viikolla Pärmäkoski suuntaa Italian Val Senalesiin, missä myös Suomen maajoukkue leireilee. Pärmäkoski asuu samassa hotellissa maajoukkueen kanssa, mutta on järjestänyt itse leirinsä, harjoituksensa, huollon ja muut oheistoimet. Pärmäkosken apuna on hänen valmentajansa Matti Haavisto.

–  Maajoukkueen ulkopuolella harjoittelulla haettiin vaihtelua. Se oli kova ja vaikea päätös. Kauden aikana ei ole arvokilpailuja, joten nyt uskallettiin kokeilla, Haavisto avasi vielä ratkaisun taustoja.

Väkevämpää tasatyöntöä

Kesän harjoittelussaan Pärmäkoski on painottanut tasatyöntöä sekä nopeusharjoittelua ja tehnyt harjoituksia vaihtelevilla rullahiihtoradoilla.

–  Tasatyönnössä Krista on tehnyt lajivoimaa ja kestävyyttä. Sitä on harjoiteltu ulkona ja rullahiihtomatolla, valmentaja Haavisto kertoi.

Rukalla marraskuun lopussa käynnistyvästä maailmancupista Pärmäkoski nostaa esille muutaman tapahtuman: vuodenvaihteen Tour de Skin sekä helmikuun Scandinavian tourin ja Lahden maailmancupin.

–  Scandinavian tour on ehkäpä se päätavoite, koska siellä minulla on enemmän mahdollisuuksia kuin Tour de Skillä, Pärmäkoski tuumii.

–  Ennen joulua Planican maailmancup jää väliin, kun olen korkealla harjoittelemassa. Todennäköisesti myös Lillehammer jää väliin. Tour de Skin jälkeen jätän seuraavan viikonlopun väliin. (Maaliskuun) Pohjois-Amerikan sprinttitouria en ole vielä miettinyt, Pärmäkoski suunnittelee. 

Lue myös:

    Uusimmat