Krista Pärmäkoski sai Ruotsin superyllättäjän peräänsä kesken kisan – ”Yritin karkuun, ajattelin etten auta metriäkään”

Pärmäkoski: En tekisi mitään toisin 1:52
Krista Pärmäkoski kommentoi kisaansa MTV Urheilulle.

Krista Pärmäkoski jäi vain 1,4 sekunnilla mitaleilta Seefeldin MM-kisojen 10 kilometrin kilpailussa. Kisan yllättäjä oli 19-vuotias ruotsalainen Frida Karlsson, jonka hurjaa alkuvauhtia Pärmäkoski ihmetteli.

Pärmäkoski lähti itsekin rivakasti liikkeelle, mutta ero Karlssoniin oli viidessä kilometrissä peräti 25 sekuntia. Ruotsalainen lähti numerolla 28, ja hän tuli numerolla 54 startanneen Pärmäkosken perään toiselle lenkille.

– Hän hiihti tänään todella hyvin, Pärmäkoski totesi hopeamitalisti Karlssonista.

– Itse asiassa hän tuli toisella ringillä minun perässäni vähän. Ei ihan peesissä, mutta kuulin, kuinka häntäkin koko ajan kannustettiin. Yritin hiihtää karkuun, ajattelin, etten vedä hänelle metriäkään, Pärmäkoski naurahti.

Se, että nuorten MM-kisoissa kultaa rohmunnut Karlsson oli toinen, ei Pärmäkoskea shokeerannut.

– Tietyllä tapaa yllätti, koska oli niin paljon tasatyöntö, mutta toisaalta ei. Aina ne, jotka ovat voittajia nuorten MM-kisoissa, ovat monesti pärjänneet myös näissä aikuisten kisoissa, Pärmäkoski totesi ja muistutti Iivo Niskasen lähes mitalin tuoneesta hiihdosta 15 kilometrillä Sotshin olympialaisissa.

”Minulla oli hyvä kisa”

Omasta kisastaan Pärmäkoski ei löytänyt jossiteltavaa. Hän oli 6,7 kilometrin kohdalla 13,5 sekunnin päässä mitalista, mutta tuli lopun hurjana. Ingvild Flugstad Östberg oli lopulta maalissa 1,4 sekuntia nopeampana ja vei pronssi.

– Minulla oli hyvä kisa. Aloitin kovaa, kun oli paljon tasatyöntö ja piti rohkeasti lähteä liikkeelle. Hyvä kisa, en voi jossitella mistään.

Östberg tuli Pärmäkosken jälkeen maaliin ja kurotti kaikki voimansa antaneena suomalaisen edelle.

– Tietysti olin vähän ehkä pettynyt, mutta eipä sille voi mitään, hän oli parempi.

– Katsotaan tuleeko unissa sitten, missä olisi voinut hiihtää paremmin, hän naurahti ja sanoi, ettei löytänyt mitään, mistä reilu sekunti olisi ollut kiristettävissä.

Lue myös:

    Uusimmat