Köyhyyskeskustelu roihahti Kiinassa videopelaajan kuoleman jälkeen – presidentti ehti hehkuttaa "ihmettä köyhyyden poistamisesta"

Alle kolme euroa maksanut sähkökeitin oli 22-vuotiaan Chen Mochan tärkeimpiä tavaroita. Sillä hän keitti itselleen pikanuudeleita, jotka saattoivat toisinaan olla hänen päivän ainoa ateriansa.

– Onneksi sain hankittua keittimen. Vihdoin voin syödä jotakin, Chen kirjoitti digitaaliseen päiväkirjaansa viime kesänä.

Puoli vuotta myöhemmin useista terveysongelmista kärsinyt Chen löydettiin kodistaan kuolleena. Hän oli asunut yksin jouduttuaan riitoihin vanhempiensa kanssa.

Samoin kuin monet muut nuoret kiinalaiset Chen yritti hankkia elantonsa julkaisemalla itsestään internetissä suoratoistovideoita, joissa hän pelasi videopelejä. Hän ei kuitenkaan onnistunut houkuttelemaan tarpeeksi katsojia, joten hänen tulonsa olivat olemattomat.

Tärkeä päiväkirja, täytetty tavoite

Chenin tapaus on herättänyt paljon huomiota maan sosiaalisessa mediassa. Miehen päiväkirja on julkaistu Bilibili-nimisellä videoalustalla, ja yli puolitoista miljoonaa kiinalaista on lukenut sen.

– Kiinassa ei kuulemma enää ole absoluuttisessa köyhyydessä eläviä ihmisiä. Miten sitten on mahdollista, että nuori kiinalainen kuolee nälkään, pekingiläinen markkinoija Heather Lee ihmettelee hongkongilaisen South China Morning Post -lehden mukaan.

Lee viittaa presidentti Xi Jinpingin joulukuussa pitämään puheeseen, jossa Xi totesi hallitsevan kommunistipuolueen hävittäneen absoluuttisen köyhyyden maan kaikista kunnista. Puolue onnistui siten täyttämään Xin vuonna 2013 asettaman tavoitteen, jonka tärkeyttä maan autoritaarinen johtaja oli painottanut toistuvasti.

Chenin kohtalo ja muutamat muut vastaavat tapaukset ovat nyt saaneet osan kiinalaisista kyseenalaistamaan puolueen saavutuksen. Myös Kiinan ulkopuolella Xin tavoitetta on pidetty liian kunnianhimoisena – varsinkin, kun sen piti täyttyä jo vuoden 2020 lopulla.

Amerikkalainen asiantuntija John Donaldson uskoo kuitenkin absoluuttisessa köyhyydessä elävien kiinalaisten määrän todella vähentyneen rajusti. Hän on yli kymmenen vuotta seurannut tiivisti Kiinan köyhyyden vastaista taistelua ja käynyt monissa maan kaikkein köyhimmissä kunnissa.

– Paikalliset päätöksentekijät olivat lähes paniikissa, kun saivat kuulla Xin tavoitteesta. He tiesivät tulevaisuutensa riippuvan siitä, miten he onnistuvat kohottamaan köyhien elintasoa, singaporelaisessa yliopistossa apulaisprofessorina toimiva Donaldson toteaa videopuhelun välityksellä.

Yleisiä virheitä, ainainen ongelma

Donaldson sanoo paikallisviranomaisten ryhtyneen nopeasti kehittämään hankkeita köyhyyden vähentämiseksi. Monet niistä kuitenkin epäonnistuivat, koska päättäjät eivät ymmärtäneet minkälaisia tarpeita syrjäseuduilla asuvilla maanviljelijöillä on.

– Myös kunnallisella tasolla päättäjät elävät usein eri maailmassa kuin tavalliset kansalaiset. Kaiken kaikkiaan kehitys on silti ollut kiitettävä, hän toteaa.

Donaldson painottaa myös, ettei köyhyyttä voi käytännössä koskaan hävittää täysin. Maaseudulla ja kaupungeissa on aina kurjissa oloissa eläviä ihmisiä, niin Kiinassa kuin muuallakin.

Donaldson sanoo nyt toivovansa, ettei köyhyyden vastainen kampanja unohdu, kun Xin asettaman tavoitteen sanotaan olevan täytetty. Hän muistuttaa, että köyhyysrajan alapuolelle joutuminen on paljon helpompaa kuin sen yläpuolelle pääseminen.

Vapaa-ajan viettokin paljastaa eriarvoisuuden

Leppoisat harrastukset ovat suosiossa Kiinassa. Puiden varjossa pelataan korttia ja shakkia tai vietetään aikaa somessa, ystävien kanssa rupatellaan ja puistoihin keräännytään tanssimaan seuratansseja.

Harrastusten yhteisenä nimittäjänä on, että ne ovat ilmaisia. Koko maan kattavan uuden tutkimuksen mukaan lähes puolet kiinalaisista arvioikin kuluttavansa korkeintaan 10 euroa kuukaudessa vapaa-aikaansa.

Keskiluokkaan kuuluvat noin 400 miljoonaa kiinalaista voivat sen sijaan maksaa tuhat euroa pelkästään yhdestä ulkomaanmatkasta. Kotimaassaan he kuluttavat harrastuksiinsa lisäksi yli 50 euroa kuukaudessa.

Kiinan tiedeakatemian teettämä tuore tutkimus kiinnittää taas kerran huomiota yhä räikeämpään taloudellisen eriarvoisuuteen. Samalla kun Kiina on onnistunut nostamaan satoja miljoonia ihmisiä köyhyysrajan yläpuolelle, tuloerot ovat kasvaneet nopeasti.

Kommunistipuolueen kannalta ongelma on kiusallinen ja huolestuttava. Pääministeri Li Keqiang varoittaa esimerkiksi, että peräti 600 miljoonaa kiinalaista ansaitsee korkeintaan 130 euroa kuukaudessa.

Monet näistä ihmisistä elävät juuri ja juuri köyhyysrajan yläpuolella, kommentoi apulaisprofessori John Donaldson.

– Pienetkin vastoinkäymiset voivat johtaa siihen, että he luisuvat takaisin absoluuttiseen köyhyyteen.

Kiinan määritelmän mukaan absoluuttisessa köyhyydessä elävät ansaitsevat vähemmän kuin 515 euroa vuodessa. Kiinaa on arvosteltu siitä, että raja on asetettu liian alhaiselle tasolle.

Lue myös:

    Uusimmat