Koulukoti - ”Sijoitetun nuoren viimeinen pysäkki”

-Sodanjälkeisinä vuosina koulukotiin sijoitettu lapsi pysyi siellä pääsääntöisesti 18-vuotiaaksi asti. Perheen kanssa ei juuri tehty yhteistyötä, kuvailee Nuorten ystävät -yhdistyksen sosiaalihuollon asiantuntija Kari Matela. 

Lastensuojelun parissa 25 vuotta työskennellyt Matela puhui koulukotien historiasta ja nykypäivästä Lasten suojelun kesäpäivillä Oulussa. Koulukoteihin sijoitetut nuoret ovat murrosikäisiä. 

Iso muutos tapahtui 1970-luvulla, kun laitosmaisuudesta alettiin pyrkiä eroon. Enää perhe ei jää ulkopuoliseksi. Koulukotiin sijoitetun nuoren vanhempiin pidetään yhteyttä niin puhelimitse kuin vierailuilla. Myös sisarukset otetaan mukaan. 

Nykykoulukotien perhetyön avainsanoja ovat avoimuus ja kunnioitus. Vanhempia kohdellaan asiantuntijoina ja vapaaehtoisina yhteistyökumppaneina. 

Perheen lisäksi keskiössä on nuori itse. Matelan mukaan alalla ollaan yksimielisiä siitä, että nuoren pitää saada osallistua itseään ja koulukodin toimintaa koskeviin päätöksiin, mutta parhaat keinot ovat vielä mietinnässä. Esimerkiksi Muhoksella sijaitsevassa Pohjolakodissa toimii nuorten senaatti, joka keskustelee ja ottaa kantaa ajankohtaisiin kysymyksiin. 

-Tässä on edelleen parantamisen varaa. Senaatti on vain yksi tapa lisätä nuorten osallisuutta. 

 Kokemustietoa kerätään 

Koulukotien historia ei ole ruusuinen. Vanhoja kaltoinkohtelutapauksia nousee julkisuuteen säännöllisesti. 

Jyväskylän yliopisto koordinoi parhaillaan selvitystä, jossa kerätään lastensuojelun piirissä olleiden kokemuksia. Projektikoordinaattori Johanna Koiviston mukaan aineiston perusteella koulukotien ongelmia ovat olleet esimerkiksi valvonnan puute, nuorten välisen kiusaamisen hiljainen hyväksyminen ja se, ettei sijoituksesta ole useinkaan kerrottu nuorelle etukäteen.

Ruumiillinen kurittaminen kiellettiin vuonna 1965, mutta paikoin vanhat käytänteet istuivat tiukassa. Tukea koulukodin jälkeiseen elämään ei tarjottu riittävästi. 

Kehityksestä huolimatta koulukoti ei edelleenkään ole idylli. Se on sijoitetun nuoren viimeinen pysäkki, Kari Matela muistuttaa. 

-Kun nuori saapuu koulukotiin, takana on monta menetettyä mahdollisuutta. Me yritämme saada nuoren ja vanhemmat uskomaan, että toivoa on yhä.