Koulu hiljeni suremaan Ivalon kolarissa kuolleita opiskelijoita – kampuksilla suruliputus

Koulu hiljeni suremaan Ivalon kolarissa kuolleita opiskelijoita 1:20

Ivalon lauantaisessa kuolonkolarissa sai surmansa kolme Mikkelin ammattikorkeakoulun ulkomaalaista opiskelijaa. Oppilaitoksessa on järjestetty turman takia suruliputus ja annettu kriisiapua tukea tarvitseville.

Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun vararehtori Mirja Toikka kertoo, että tieto onnettomuudesta on otettu Mikkelissä vastaan erittäin raskain mielin.

– Todella surullisia ollaan. Meillä on tänään niin Mikkelin, Savonlinnan, Kotkan kuin Kouvolankin kampuksilla suruliputus. Mikkelissä pidettiin puoliltapäivin myös hiljainen hetki menehtyneiden muiston kunnioittamiseksi.

Lisäksi oppilaitoksissa on järjestetty kriisiapua tukea tarvitseville.

– Tukea annetaan erityisesti kansainvälisille opiskelijoille, mutta sitä saavat myös kaikki muut opiskelijat ja henkilökunta. Prosessissa ovat mukana oppilaitospastori, kuraattori ja terveydenhoitaja, Toikka kertoo.

Liiketalouden ja matkailun opiskelijoita

Toikan mukaan onnettomuudessa kuolleet parikymppiset kreikkalainen ja saksalainen mies ja ranskalainen nainen opiskelivat Mikkelissä vaihto-opiskeijoina. He opiskelivat liiketaloutta ja matkailua.

Ivalon lauantaisessa onnettomuudessa menehtyneiden opiskelijoiden auton saksalainen kuljettaja loukkaantui turmassa. Häntä epäillään rattijuopumuksesta, kuolemantuottamuksesta, vammantuottamuksesta ja törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Lapin poliisin mukaan toisessa autossa oli kolme vanhempaa ihmistä, joista yksi loukkaantui vakavammin, kaksi lievemmin. Myös he olivat ulkopaikkakuntalaisia. 

Lue myös:

    Uusimmat