Kotisohvalla keksittiin heti, kuka on Mörkö – panelistien veikkaukset ällistyttivät somekansaa: "Mitä tämä nyt on?!"

Mörkö: Pitkä kuuma kesä 5:30
Mörkö valitsi lauantaina kappaleekseen manserockin klassikon - tällaisia arvauksia panelistit heittivät ilmoille

Masked Singer Suomi -ohjelman panelistit häkeltyivät täysin, kun Mörkö riisui maskinsa lauantaina. Kotikatsomoissa arvaukset osuivat paremmin kohdilleen.

Rakastetussa Masked Singer Suomi -ohjelmassa nähtiin lauantai-iltana todellinen yllätys, kun maskinsa riisui jakson päätteeksi Mörkö.

Panelistit Janne Kataja, Jenni Kokander, Maria Veitola ja Christoffer Strandberg häkeltyivät täysin, kun naamion alta paljastui vuonna 1995 Leijonat historiansa ensimmäiseen maailmanmestaruuteen kipparoinut kiekkolegenda Timo Jutila.

Janne Katja nosti arvauksissa esiin lauantaina myös Jutilan nimen, mutta kukaan panelisteista ei lopulta nostanut "Jutia" viralliseksi arvauksekseen. Sen sijaan möröksi veikattiin toista kiekkolegendaa Teemu Selännettä.

Someraadille yllätys ei ollut yhtä suuri, sillä moni tietäjä vannoi Twitterissä Jutilan nimeen jo pari viikkoa sitten, kun Mörkö esitti ensimmäisen kappaleensa ohjelmassa.

Jo tuolloin nähtiin Tampereeseen liittyviä vihjauksia, millainen oli myös tänään Mörön kappalevalinta, eli manserockin jättiläisiin lukeutuvan Popedan hitti Kuuma kesä.

– Mörkö on varma Timo Jutila, Tampere puskee vahvasti läpi!

– Hyvä Juti! Lisää suomalaisia karaokeklassikoita kivasti tassutellen. 

Panelistien pohdinnat hämmästyttivätkin somekansaa.

– Aika kujalla noi panelistit ovat, eivät ymmärrä kuulemaansa. Selkeetä tamperetta Mörkö laulaa ja kuka parhaiten laulaisi tamperetta kuin Timo Jutila, eräs twiittaaja hämmästeli.

 

– Mitä tämä nyt on?! Tuomarit esittää tahallaan tyhmiä? Miksi? Jutila mörkönä niin selkeä, toinen säesti.

– Panelistithan on tuolla siksi, että johtavat harhaan. Selkeä Juti tuo mörkö, eräs twiittaaja sen sijaan muistutteli.

Kovimmat tietäjät kotisohvilla saattoivat hoksata yhdistää Jutilaan myös jaksossa kuullun vihjeen, jossa Mörkö kertoi illallistavansa kuningatarten kanssa. Leijona-kapteenin roolissa Juti nimittäin päätyi vuoden 1995 MM-juhlinnan tuoksinnassa illalliselle Ruotsin kuninkaan Kaarle Kustaan ja kuningatar Silvian kanssa.

Masked Singer Suomi lauantaisin kello 19.30 MTV3-kanavalla!

Lue myös:

    Uusimmat