Kosketteletko kumppaniasi aina vain seksi mielessäsi? Käytöksellä ikävät seuraukset

Yksi haluaa aina, toinen ei koskaan – pitäisikö erilaisten seksihalujen vuoksi erota? 1:43
KATSO MYÖS: Yksi haluaa aina, toinen ei koskaan – pitäisikö erilaisten seksihalujen vuoksi erota?

Seksuaaliterapeutti neuvoo, miten lähteä purkamaan tilannetta, jossa välttelee suhteessa kumppaninsa kosketusta.

Läheisyys ja hellyys voivat tarkoittaa samassa pari- tai monisuhteessakin oleville eri asioita.

Jotkut saattavat kaivata ajoittain vain pelkkää lähellä oloa ja hellää kosketusta, mutta joillain koskettelu yhdistetään saman tien seksiin.

Tilanne voi johtaa siihen, että toinen alkaa välttelemään kaikkea kosketusta, koska taustalla on pelko siitä, että kosketuksen taustalla on aina toive ja vaatimus seksistä.

Miten kosketus tulkitaan suhteessa?

Jos seksuaaliterapiaan hakeudutaan yllä mainitun ongelman saattelemana, seksuaaliterapeutti saattaa antaa mottitilanteen purkamista auttavan "kotitehtävän".

Erityistason seksuaaliterapeutti Marjo Viinanen Väestöliiton Terapiapalveluista kertoo, että voidaan esimerkiksi sopia, että ennen seuraavaa terapiakertaa pari ei harrasta seksiä, mutta harjoittaa hellyyttä muilla tavoin.

– Sieltä viedään ikään kuin se iskostettu taka-ajatus pois, jolloin voi olla sen toisen ihmisen kanssa arjessa ilman, että miettii, että haluaakohan toi nyt jotain tai tulkitseeko se minun kosketukseni luvaksi tai kysymykseksi.

Seksuaaliterapiassa käytetään apuna myös muunlaisia harjoitteita.

Harjoitukset auttavat selvittämään omia tarpeita

Harjoitukset valitaan Viinasen mukaan aina sen perusteella, mikä asiakasta voisi hyödyttää.

Jos tavoitteena on esimerkiksi harjoitella lempeyttä itseään kohtaan, voidaan pohtia, mistä kaikesta asiakas saa nautintoa arjessa.

Jos huolen aiheena on taas se, että kokee katsovansa liikaa pornoa, voidaan miettiä, missä tilanteissa pornon katseleminen tulee mieleen, milloin tarpeeseen reagoi katsomalla pornoa ja milloin jotenkin muuten. 

Seksuaaliterapiassa voidaan myös selvittää osapuolten mieltymyksiä yksinkertaisen listauksen avulla.

Jokainen voi asetella erilaisia tapoja toteuttaa seksuaalisuutta kyllä-, ehkä- ja ei-pinoihin, jonka jälkeen tuloksista voidaan keskustella yhdessä ja löytää tuttuja ja uusia tapoja itselleen.

Katso myös: Näissä asennoissa suomalaiset sekstailevat mieluiten

Näissä asennoissa suomalaiset sekstailevat mieluiten 4:08
Seksimyytit-sarjan lisämateriaalissa keskustellaan suomalaisten suosituimmista seksiasennoista.

Lue myös:

    Uusimmat