80-vuotiaan miehen herkkä tulkinta Coldplayn hitistä koskettaa

Muutama vuosi sitten menehtyneen vanhan herran lauluesitys koskettaa niin liveyleisössä kuin sosiaalisessa mediassa.

Aplus.com-sivusto kertoo Fred Knittlestä, joka esitti Massachusettsin 73–89-vuotiaiden lauluryhmässä koskettavan version Coldplayn kappaleesta Fix You. Muutamia vuosia vanha video hänen esityksestään on noussut suosioon sosiaalisessa mediassa.

Erityisen videosta tekee se, että Knittle menehtyi muutama vuosi sitten 83-vuotiaana.

Knittle kärsi vakavista terveysongelmista esittäessään kappaletta. Hän oli alun perin eronnut lauluryhmästä vuonna 2002 huonon terveytensä vuoksi, mutta palasi silloin tällöin laulamaan – kuten tämän version Coldplayn kauniista kappaleesta.

Katso koskettava lauluesitys videolta!

Lauluryhmän nettisivustolla Knittleä muistellaan lämmöllä.

"Hän vietti viimeiset päivänsä perheensä ja ystäviensä ympäröimänä. Hän vietti aikaa lempipuuhiensa parissa, kuten kertoen tarinoita ja vitsejä sekä katsoen jalkapalloa. Hän kuoli rauhassa tietäen, että hän oli rakastettu ja häntä tultaisiin kaipaamaan. Hän eli pitkän ja onnellisen elämän. Häntä oli siunattu rakastavalla vaimolla ja perheellä, joka käsitti kaksitoista lastenlasta", sivusto kirjoitti muistotekstissään.

Knittlen esitystä on katsottu videopalvelu YouTubessa jo yli 300 000 kertaa.

Lähde: aplus.com

Lue myös:

    Uusimmat