Kahden lapsen äiti Jennifer kirjoitti sydäntä särkevän kirjoituksen poikansa lastentarhanopettajalle siitä, miksi hänen poikansa ei tule ensimmäisenä päivänä esikouluun.
Yllä olevalla videolla pohditaan sitä, onko surulle tilaa yhteiskunnassamme.
Jennifer Swartvagher, freelancetoimittaja ja bloggari, on kirjoittanut Community.today.com-sivustolla poikansa lastentarhanopettajalle omistetun koskettavan kirjoituksen.
– Joudun valitettavasti ilmoittamaan, että poikani tulee olemaan poissa koulusta ensimmäisenä koulupäivänä, nainen aloittaa.
– Et ehkä tajua sitä, mutta hänen nimensä loistaa nimilistassasi poissaolollaan.
Ei nimeä ikkunassa tai reppua naulakossa
Äiti kirjoittaa kävelleensä taannoin luokkahuoneen oven ohi ja nähneensä, miten hänen poikansa nimi ei ollut ikkunaan teipatussa punaisessa omenakoristeessa.
Nainen kertoo, miten hänen poikansa ei tule koskaan istumaan pöydän ääressä tai ripustamaan reppuaan naulakkoon.
– Tuona ensimmäisenä koulupäivänä, joka koittaa niin pian, en tule saattamaan häntä pysäkille ja itkemään, kun hän huristelee bussin kyydissä pois.
Muiden ilo riipii sydäntä
Nainen pyytää, ettei opettaja käsittäisi väärin. Itkun aika tulee kyllä.
– Tulen kyynelehtimään, kun istun tietokoneella ja näen ystävieni kuvia heidän lastensa ensimmäisistä tarhapäivistä.
Äiti ei koskaan tule kahdehtimaan toisten iloa, ja hän aikoo tykkäillä muiden vanhempien kuvista Facebookissa ja Instagramissa.
Lue seuraavaksi: 5-vuotias Garrett menehtyi syöpään – kirjoitti sitä ennen oman muistokirjoituksensa: "Nähdään myöhemmin, luuserit!"
– Mutta sisimmässäni minusta tuntuu siltä kuin pala sydämestäni olisi revitty irti kaikista kivuliaimmalla tavalla, jonka kuvitella saattaa.
Ei enää muiden joukossa
Nainen kertoo, että mennessään vapaaehtoistoimintaan tyttärensä luokkaan, hän katselee poikansa opettajan luokkaan ja kuvittelee pienen hetken näkevänsä lapsen istumassa muiden joukossa kuuntelemassa tarinaa tai kuiskuttamassa salaisuuksia ystävälle.
Pian hän muistaa, ettei niin koskaan tapahdu.
Poika kuitenkin läsnä
Nainen kirjoittaa, että vaikka poika on poissa ensimmäisenä koulupäivänä, opettaja voi silti tuntea hänen läsnäolonsa.
– Hän on tuulenvire, joka kutittaa nenääsi, kun seisot leikkikentällä. Hän on sudenkorento, joka lentelee ympäriinsä ja yrittää saada lapsen huomion. Hän on voikukka, joka varisee tuuleen, kun kymmenet pikku jalat juoksevat ympäriinsä.
Poissa myös koko vuoden
Nainen jatkaa, että poika ei tule olemaan paikalla koko vuonnakaan.
– Valitettavasi uskon, että hän ei ole ainoa, joka puuttuu joukosta. Pyydän sinua siis olemaan ymmärtäväinen, kun näet jonkun vanhemman kurkistavan luokkahuoneeseen kuvitellen, mitä kaikkea olisikaan voinut tapahtua.
Nainen päättää tekstinsä sanoihin:
– Ihan siltä varalta, että haluat kirjoittaa lyijykynällä haaleasti pojan nimen listan loppuun, voin kertoa, että hänen nimensä oli Bennett.
Swartvagherin poika oli kuollut ennen kuin hänen ensimmäinen koulupäivänsä koitti.
Lähteet: Community.today.com